Sve | En | Ru

Vapepa-sukellusta yhteiskunnan hyväksi

Mikä on Vapepa?

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on 53 eri jäsenjärjestön muodostama vapaaehtoisten auttajien verkosto. Vapepa tarjoaa viranomaisille koulutettua apua erilaisiin tehtäviin.

Vapepa-sukellus on organisoitua ja vaativaa harrastustoimintaa. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta esimerkiksi hälytystehtäviin liittyvän oman auton käytöstä saa korvauksen. Tehtävään osallistuva sukeltaja on oikeutettu korvauksiin myös vahingon sattuessa.

Vapepa-sukellus osana Liiton toimintaa

Sukeltajaliitto ry on yksi Vapepan jäsenjärjestöistä, joten Vapepa-sukellustoiminta on aina koordinoitua Liiton alaisen sukellusseuran harrastustoimintaa eikä seuran omaa vapaamuotoista toimintaa.

Järjestäytyneet Vapepa-sukeltajat saavat yhtenevän koulutuksen, millä pystytään takaamaan osaaminen missä päin Suomea tahansa. Tehtäviin osallistuvien sukeltajien vaatimuksena on voimassa oleva Vapepa-sukeltajakortti sekä muiden vaatimusten täyttyminen.

Vapepa-sukellustoiminta on viranomaisen avustamista heidän erilaisissa tehtävissään, ja palvelua tuotetaankin yksinomaan viranomaisen tarpeisiin. Vapepa-sukeltajia ohjaavat viranomaisen ja Vapepan väliset sopimukset ja ohjeet. Tämä tuo mukanaan erilaisia velvollisuuksia kuten esimerkiksi menehtyneen etsintään liittyvät salassapitoasiat. Jokainen Vapepa-sukeltaja on siis vaitiolovelvollinen tehtäviin liittyvistä asioista.

Hälytysryhmät

Useissa Liiton alaisissa sukellusseuroissa on Vapepa-sukellustoimintaa. Tärkeimmät avustamistehtävät liittyvät poliisin johtamiin kadonneen henkilön etsintätehtäviin. Kun ihmisen tai omaisuuden tiedetään joutuneen veteen ja kadonneen, voi poliisi pyytää paikallista Vapepa-sukellusryhmää auttamaan etsinnöissä. Jotta tämä on mahdollista, täytyy seuran olla mukana hälytysryhmänä Vapepan paikallistoimikunnassa. Ryhmä pitää tietonsa ajan tasalla hälytyskortilla, joka toimitetaan vuosittain paikallistoimikuntaan.

Paikallistoimikunnat kokoontuvat noin kaksi kertaa vuodessa ja hälytysryhmän Vapepa-vastaava osallistuu kokouksiin seuran edustajana. Paikallistoimikunnassa mukana olo tuo myös muita etuja kuin tehtäviin pääsyn. Toimikunnat järjestävät yhdessä maakuntatoimikuntien kanssa yhteistoimintaharjoituksia, joissa opitaan toimimaan isona organisaationa tarpeen vaatiessa.

Vapepa-valiokunta

Sukeltajaliiton Vapepa-valiokunta ohjaa ja ohjeistaa valtakunnallista Vapepa-sukellustoimintaa Liiton hallituksen alaisena. Valiokunnan tärkeimpiä tehtäviä on Vapepa-sukellustoiminnan tunnettavuuden lisääminen viranomaisten ja muun Vapepan parissa. Sukeltajaliitolla on myös edustaja jokaisessa Vapepan maakuntatoimikunnassa edistämässä toimintaa alueellisesti. Valiokunta kouluttaa Vapepa-sukeltajia sukellusseurojen ja sitä kautta viranomaisen ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tarpeisiin. Vapepa-sukeltajakurssi järjestetään vuosittain yleensä keväällä, kursseja voi hakea tapahtumakalenterista hakusanalla "vapepa".

Vapepa-sukelluksen sopimukset ja ohjeet

Vapepa-valiokunta sai vuonna 2018 valmiiksi Ohjeen Sukeltajaliiton alaisesta Vapepa-sukellustoiminnasta. Ohje selkeyttää, millaisia vaatimuksia asetetaan hälytysryhmille ja niissä toimiville sukeltajille. Ohje löytyy Sukeltajaliiton materiaalipankista.

Vapepa-sukeltajien käyttäminen viranomaisen tehtävissä perustuu poliisin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun voimassa oleviin
- Poliisihallituksen ohjeeseen: Poliisin ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistoiminta
- Sopimukseen poliisin ja Vapepan yhteistoiminnasta

OHTO-hälytysjärjestelmä

Vapepa otti käyttöön vuonna 2018 tekstiviestipohjaisen OHTO-hälytysjärjestelmän (vapepa.fi/ohto/), jolla vapaaehtoiset hälytetään tehtäviin. Kaikkien toiminnassa mukana olevien sukelluseurojen ja sukeltajien täytyy olla rekisteröityneenä OHTOon. Jos seura ei ole vielä ilmoittautunut paikallistoimikunnan hälytysryhmäksi, voi seuran edustaja ottaa yhteyttä joko paikallistoimikunnan puheenjohtajaan tai SPR-piirin valmiuspäällikköön, ja seuralle tehdään oma hälytysryhmä OHTOon. Tämän jälkeen seuran Vapepa-vastaava voi liittää rekisteröityneitä sukeltajia ryhmään.

Vapepa-sukeltajakortin uusiminen

Vapepa-sukeltajakortin voimassaolon päättyessä seuran Vapepa-vastaava tai nimenkirjoittaja tilaa Liiton verkkokaupasta Vapepa-sukeltajakortin uusintahakemuksen hintaan 10 euroa. Tämän jälkeen Liiton toimisto toimittaa hakemusnumeron tilaajalle.

Vanhentuneen kortin uusii Vapepa-liittokouluttaja CMAS M3, joiden yhteystiedot löytyvät täältä.

Kortin tilaaja pyytää sähköpostitse liittokouluttajaa uusimaan vanhaksi menevät kortit. Uusintapyynnössä mainitaan
- kortitettavan nimi
- tilattu hakemusnumero / uusittava kortti
- edellisen kortin myöntäjä, numero ja voimassaoloaika

Kortin uusinnan edellytyksenä on mm., että henkilö, jolle korttia uusitaan, on edelleen aktiivisesti mukana Vapepa-sukellustoiminnassa.

Sami Kuivainen, puheenjohtaja, Vapepa-valiokunta
sami.kuivainen at sukeltaja.fi

 


Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita