Sve | En | Ru

Tähtiseura

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean kehittämä seuratoiminnan laatuohjelma, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista seuratoimintaa. Ohjelman tunnuksena toimii Tähtimerkki. Merkki kertoo, että seura on kehittynyt tasolle, jolla seuratoimintaohjelmassa määritellyt laatutekijät toteutuvat. Tähtiseuran toiminnan laatu on todennettu ja sitä seurataan säännöllisin auditoinnein.

Tähtiseura on vahva ja tunnettu brändi, joka kertoo seuran laadukkaasta toiminnasta. Tähtimerkin voi saada kolmelta eri osa-alueelta: lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilu. Tähtiseuralla voi olla yhden tai useamman osa-alueen tähtimerkki.

 

Sukeltajaliiton Tähtiseurat

Tähtimerkin ovat saaneet:

  • Sukellusseura Simppu ry, Salo (aikuisliikunta, lasten ja nuorten toiminta)
  • Riihimäen Urheilusukeltajat ry, Riihimäki (aikuisliikunta, lasten ja nuorten toiminta)
  • Keski-Uudenmaan Sukeltajat ry, Järvenpää (lasten ja nuorten toiminta)
  • Sukellusseura Vesikot ry, Kouvola (lasten ja nuorten toiminta)

 

Tähtiseura-ohjelma tukee seuran kehittämistä

Kun seura lähtee kehittämään toimintaansa Tähtiseuraksi, se saa käyttöönsä maksuttoman Tähtiseura-verkkopalvelun, joka sisältää tietoa, viestintää, hyviä malleja ja koulutusta​.

Laatuohjelmaan osallistuvia seuroja tuetaan toiminnan helpossa kehittämisessä lisäksi muullakin tavalla:

  • seurakehittäjien tuki
  • koulutusta
  • materiaaleja
  • tietoa käytännön kehitystyöhön.

Seura saa hyödyntää Tähtiseuratunnusta markkinoinnissa, mikä auttaa esim. uusien jäsenten hankinnassa. Myös jotkut kunnat ovat ottaneet yhdeksi avustuskriteereistään sen, että seura on Tähtiseura-ohjelmassa.

 

Tähtiseurojen tukiklinikat

Klinikalla opastetaan Tähtiseura-verkkopalvelun käyttämistä ja käydään läpi askeleet mitä seura tarvitsee valmistautuessaan Tähtiseura-auditointiin. Kesto 1 tunti. Suunnattu seuroille, jotka ovat matkalla Tähtiseuraksi ja Tähtiseuroille, jotka ovat tulossa uudelleen auditointiin. Koulutuksen sisältö on kaikissa klinikoissa sama ja osallistuminen on maksutonta. Klinikka pidetään etänä Zoom-videopalvelun kautta, joten tarvitset vain tietokoneen/mobiililaitteen ja nettiyhteyden.

Lisätiedot ja ilmoittautumislinkit löytyvät täältä.

 

Sukeltajaliiton edut Tähtiseuroille

Sukeltajaliitto tarjoaa Tähtiseuroilleen rahanarvoisia etuja. 

Liitto hyvittää Tähtiseuroille vuosittain enintään 50 euroa liikunnan aluejärjestöjen järjestämiin seurahallinnon koulutuksiin osallistumisesta.

Liitto hyvittää vuosittain enintään 200 euroa/Tähtiseuratunnus valmentaja-, ohjaaja- ja/tai kouluttajakoulutukseen osallistumisesta. Jos seuralla on sekä nuorten että aikuisliikunnan Tähtiseuratunnukset, voi hyvityksen enimmäismäärä olla 400 euroa vuodessa. Hyvitykseen oikeuttavia koulutuksia ovat:

  • Liikunnan aluejärjestöjen järjestämät VOK-valmentajakoulutukset
  • Liikunnan aluejärjestöjen järjestämät ohjaajakoulutukset
  • Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton järjestämät ohjaaja- ja uimaopettajakoulutukset
  • Liiton nuorisovaliokunnan järjestämät ohjaaja- ja snorkkelisukelluskouluttajakoulutukset
  • Liiton vapaasukellusvaliokunnan järjestämät ohjaaja- ja vapaasukelluskouluttajakoulutukset
  • CMAS M3-kouluttajien, liittokouluttajien ja/tai laitesukellusvaliokunnan järjestämät CMAS M1, M2- ja M3- kouluttajakoulutukset
  • CMAS M3-kouluttajien, liittokouluttajien ja/tai laitesukellusvaliokunnan järjestämät CMAS-tekniikkasukelluskouluttajakoulutukset.

Seura valitsee itse oman tarpeensa mukaan koulutukset, joihin osallistuu. Vuoden lopussa seura raportoi koulutukset Sukeltajaliitolle. Raportin perusteella Liitto hyvittää koulutuskustannuksia seuralle toteutuneiden kulujen verran, enintään kattosummaan saakka. Raportin lähettäminen on seuran vastuulla. Raportissa on yksilöitävä kaikki vuoden aikana suoritetut seurahallinnon koulutukset ja ohjaaja- ja kouluttajakoulutukset. Mikäli seura on saanut vuoden aikana muuta näihin koulutuksiin liittyvää tukea, sen on selvästi tultava ilmi raportissa. Samaan koulutukseen ei voi saada päällekkäistä tukea tai hyvitystä: seuran kaikkien vuoden aikana eri tahoilta saamien tukien ja hyvitysten kokonaismäärä ei voi ylittää koulutusten kokonaiskustannuksia. Raporttiin on liitettävä kuitit.

Hyvitykseen oikeuttavia kustannuksia ovat mm.

  • Osallistumismaksut
  • Sukeltajaliiton verkkokaupasta tilattavat oppilaspaketit
  • Koulutukseen suoraan kohdistuvat tilavuokrat
  • Ohjaaja- tai kouluttajakurssin pääsyvaatimuksena olevien hapenanto- ja hätäensiapukurssien osallistumismaksut
  • Ohjaaja- tai kouluttajakurssin pääsyvaatimuksena olevan sukeltajan lääkärintarkastuksen kustannukset
  • Sukeltajaliiton matkustusohjeen mukainen matkakorvaus, mikäli kurssi järjestetään toisella paikkakunnalla.

Sukeltajan tapaturmavakuutusta ei voida sisällyttää hyväksyttäviin kuluihin.

Käyttämättä jäävää hyvitystä ei voi säästää seuraavalle vuodelle. Mikäli merkittävä osa kurssista suoritetaan sen vuoden puolella, jolle hyvitystä haetaan, ja kurssin loppuosa jatkuu vuodenvaihteen yli, hyvitystä voidaan hakea.


Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita