Sve | En | Ru

Amazing Dive Race

28.2.2017

Kun jyväskyläläisen Sammakot ry:n DAN kouluttaja Anna-Mari Saarikoski katsoi TV:stä Amazing Race -ohjelmaa, syntyi idea tuoda samantyylinen ralli altaalle. Seura on järjestänyt viime vuosina muutaman kerran tämän ADR:n, ja se on ollut suosittu ja odotettu tapahtuma hiljaisina talvikuukausina. Alun perin nuorille laitesukeltajille suunnattu tapahtuma sai heti altaalle runsaasti väkeä, ja myös aikuisjäsenet innostuivat leikkimään.

Anna-Mari kehittelee koko ajan uusia harjoituksia, joissa leikin varjolla opetellaan ja kertaillaan tärkeitä sukeltamiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Jokainen ralli on hieman erilainen, ja rekvisiitta ja tehtävät muuttuvat, joten seuraavalla kerralla on tiedossa uusia tehtäviä ja temppuja.

Radalla harjoitellaan mm. dekopoijun käsittelyä ja käyttöä, sukellusparin avustamista, sorminäppäryyttä, ongelmien ratkaisemista ja sitä, miten eri materiaalit käyttäytyvät veden alla jne. Eräällä rastilla vaihdetaan laitteet parin kanssa ja jatketaan seuraavalle, jossa odottaa uusi kortti ohjeineen.

Anna-Mari on onnistunut nivomaan yhteen taitojen kehittämisen sekä kokeneiden ja aloittelevien sukeltajien yhteistyön ja kanssakäymisen tämän iloisen tapahtuman puitteissa.

Katso tästä rastitehtävät ja järjestä Amazing Dive Race omassa seurassasi!

Rastit

Ennen radalle lähtöä pareille jaetaan kartat, joihin on merkitty rastien sijainnit pohjassa ja järjestys, missä rata tulee kiertää. Yleensä on ollut 9 pohjarastia ja 1 pintarasti. Lähtöä radalle on kokeiltu matalasta, altaan reunalta ja viimeisimmässä ADR:ssa aloitettiin jättiloikalla ponnahduslaudalta.

Duplotornin rakennusta tarkkojen ohjeiden mukaisesti, joskus se kestää…

 

Kuinka monella munalla pystyy jonglööraamaan?

 

Liinan viikkaus pohjalla on osoittautunut huomattavasti hankalammaksi kuin pinnalla.

 

Altaan keskelle on rakennettu rata renkaista, joiden läpi pitää sukeltaa tarttumatta kiinni. Renkaiden koko pienenee radan edetessä.

 

Yhdeksi hankalimmista, mutta pidetyimmistä rasteista on liivin vaihto. Ennen radalle lähtöä toinen sukeltajista pukee heijastinliivin laitteiden alle. Rastilla sitten liivi on vaihdettava toiselle.

 

Myös siirtymillä rastilta toiselle sukeltajat pääsevät kokeilemaan erilaisia asioita. Sukelletaan parin vara-annostimesta hengittäen tai toinen sukeltajista pukee sokkomaskin, jolloin parin tehtävänä on huolehtia, että päästään turvallisesti määränpäähän. Matkan aikana on heitetty kuperkeikkoja eteenpäin tai taaksepäin, sukellettu tai juostu pohjassa ilman räpylöitä tai kävelty käsillään.

Koska sukeltajat eivät tiedä etukäteen, millaisia rasteja on tulossa, he pääsevät harjoittelemaan myös aina niin tärkeää kommunikaatiota. Rasteilla törmää asioihin, joiden selittämiseen sukellusmerkit eivät välttämättä riitä.

Teksti: Jouni Hirvonen ja Anna-Mari Saarikoski

Kuvat: Juha Hakulinen


Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita