Sve | En

Fidzi - seikkailuja paratiisissa

Syksyllä 2018 tuli se hetki, josta kaikki unelmoivat: tilaisuus neljän kuukauden irtiottoon arjesta. Pakkasimme kimpsut ja kampsut ja hyppäsimme lentokoneeseen. Internetin ihmeellinen maailma osasi kertoa yllättävän vähän Fidzistä, ja vaikuttikin siltä, ettei koko saarelta löydy muuta kuin ylihinnoiteltuja resortteja. Yksi yö varattiin hotellista, sen jälkeen tarkoituksena oli päästä turisti-infran alle ja tutustua paikallisiin ihmisiin.

Näin kävi. Ilman fidziläisten ylitsepursuavaa vieraanvaraisuutta, sanoinkuvaamatonta ystävällisyyttä, halua esitellä omia kotikyliään sekä intohimoa sukelluskalastukseen tuskin olisimme päässeet hotellia pidemmälle, mutta nyt teimme elämämme matkan tähän Tyynenmeren saarien kehittyneimpään saarivaltioon.

Toisena päivänä löytämämme paikallisen kontaktin avulla aloitimme turneemme pieneltä Manan saarelta Mamanucan saariryhmästä, joka sijaitsee 45 minuutin venematkan päässä pääsaarelta Viti Levulta, Nadin kaupungista, jonne kaikki kansainväliset lennot laskeutuvat. Nadin sameat, mangroven sotkemat vedet kirkastuivat häikäiseviksi turkoosinvärisiksi ulapoiksi hetkessä, ja pienten paratiisisaarten täplittämä meri oli kuin elokuvasta. Mm. Cast Away, Blue Lagoon ja Anacondas onkin kuvattu Fidzillä, enkä ihmettele miksi.

Mana tarkoittaa taikaa

Manan saari tunnetaan kauneudestaan ja hiekkarannoistaan paikallistenkin keskuudessa ympäri valtion. Saarta kiertävä vaalea hiekkaranta ja monimuotoinen koralli houkuttelivat viettämään aikaa meressä enemmän, kuin selkänahka olisi antanut myöten. Virtaukseton ja täysin tyyni ranta oli miellyttävä paikka pulikoida. Ihastelin erityisesti paikalla pyöriviä haita, endeemisiä (ainoastaan Fidzillä esiintyviä) lajeja (fiji fangblenny, fiji foxface rabbitfish…) ja nilviäisten runsautta, vaikka “tavallisiakin” kaloja oli katsottavana enemmän, kuin osasin tunnistaa.

Paikalliset kyläläiset olivat ihastuksissaan mukana olevista harppuunoistamme ja droneistamme ja paloivat halusta lähteä näyttämään meille parhaita kalastuspaikkoja, vaikkakin paikallinen tapa onkin yleensä kalastaa yöllä, mihin meidän harppuunamme eivät juurikaan kokonsa puolesta soveltuneet. Tutustuminen ja ystävystyminen fidziläisten kanssa ei ole ikinä ongelma, eikä jutun juurta tarvinnut etsiä pitkältä, varsinkaan jos päätyi paikallisen juoman, kava-kulhon, ääreen. Ennenkokematon sosiaalisuus, yhteisöllisyys, auttavaisuus ja avoin uteliaisuus leimasivat kansakunnan edustajia ympäri valtion. Fidziläiset ihmiset ovat maailman onnellisinta kansaa.

Manalla tuli laitesukellettua, snorklattua ja pulahdeltua pieniä 20 metrisiä vapaasukelluksia. Paikka onkin sopiva lähinnä matalahkoja hupisukelluksia varten, jos kalastaminen ei kiinnosta. Köyden kanssa vapaasukellukseen ei oikein tahtonut löytyä sopivaa paikkaa, venereitillä kun ei ole fiksua olla ja riutan reunalle oli useamman kilometrin matka. Tokihan olisi voinut veneen vuokrata, mutta jätimme tämänkin mahdollisuuden väliin ja menimme laitesukeltamaan sen sijaan. Merellä ja paikallisella oppaalla oli totisesti tarjottavaa ronkelillekin. Bird Rockin 30 metrissä lymyilevä hummeriluola oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, ja Supermarket-saittikin oli juuri nimensä veroinen, paljon kaikkea, vilkas sukellus.

Somosomon väylä – Sateenkaaririutta

Lähdimme Manan saarelta ajatuksella, että voimme aina tulla tänne takaisin. Otimme bussikyydin Nadista pääkaupunkiin Suvaan, mistä laiva vei meidät kolmeksi viikoksi Taveunin supertrooppiselle saarelle paikalliseen kylään asumaan. Tarkoituksena oli vapaasukeltaa ja kalastaa paljon, mutta Navakawaun kivikkoiset rannat, napakat virtaukset, Winston-hurrikaanin repimät korallit, kalojen vähyys ja mainittava jatkuva aallokko teki veteen pääsemisestä, siellä olemisesta ja ennen kaikkea sieltä pois pääsemisestä sen verran työlästä ja naarmuista, että päätimme vaihtaa hyvän sään aikana paikkaa, vaikka kyläyhteisön kulttuuri ja isäntäperheemme suunnaton lähimmäisenrakkaus olivatkin tehneet jo lähtemättömän vaikutuksen. Viljami korjasi kylässä DVD-soittimia ja telkkareita dronetyökaluillaan, ja iltaisin joimme kavaa isäntiemme kanssa liikkuen talosta toiseen.

Siirryimme puolen tunnin venematkan päähän Vanua Levun saarelle, Delfiinilahdelle, Dolphin Bay Divers Retreatin asiakkaaksi vain hämmästyäksemme siitä, kuinka lyhyt venematka muutti ilmaston Taveunin päivittäisestä sateesta aurinkoisen reheväksi, tyyneksi, rauhalliseksi ja kuivemmaksi, jos nyt sanaa “kuiva” voi käyttää missään osissa Fidjin saariryhmää. Dolphin Bay oli virtaukseton, rauhallinen ja 30 m syvä, joten paikka oli täydellisen sopiva vapaasukelluksen köysisetteihin, vaikkakin hieman matala.

Päivä toisensa jälkeen polskuttelimme lahdelle välineinemme sukeltamaan ja nautiskelemaan alkavan kesän lämmittämästä vedestä. Samasta rauhallisuudesta ja lämmöstä nautti päivittäin myös neljä vihreää merikilpikonnaa, jotka oli mahdollista nähdä jokaisella snorklauskerralla rannasta ja aivan lähietäisyydeltä.

Koralliranta tämän yksinäisen majoitusyksikön edessä oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Joka päivä, viikkojen ajan, näin aivan uusia kaloja ja jouduin viettämään tuntikausia kalakirjojen edessä näille nimiä etsiessäni. Yösnorkaukset olivat myös häkellyttäviä, mutta mikään ei vedä vertoja sille lajikirjolle ja näkymille, jotka pölähtivät silmien eteen Sateenkaaririutalla, Rainbow Reefillä, vartin venematkan päässä majoituksesta. Hetkeäkään epäröimättä voi sanoa, että kyseessä on ehdottomasti maailmanluokan sukelluskohde. Näin ajattelin jo ENNEN mantojen kanssa snorklaamista. Pehmeän korallin määrä oli huikaiseva, kalapaljous mykistävä ja kovien korallien lajikirjo käsittämätön. Paikka oli ensimmäinen, jossa aloin kiinnostua korallien nimistä. Jerry’s Jelly, White Wall, Cabbage Patch ja monet muut sukeltamamme kohteet, kaikki tolkuttoman hyvässä kunnossa ja niin paljon nähtävää, ettei useampi sukellus samaan kohteeseen haitannut. Lisäksi Roland, riutalla 22 vuotta sukeltanut resortin omistaja, oli mitä mainioin opas.

Muita resortin vieraita jututtaessani kuva elinvoimaisesta ja vetovoimaisesta riutasta vahvistui. Lähes jokainen lomailija oli ollut täällä jo aikaisemmin ja palannut takaisin kerta toisensa jälkeen Sateenkaaririutan ja Dolphin Bay Divers Retreatin vetämänä, vaikka majoitus on melkoisen vaatimaton viidakkoteltoissa tai pikkuisissa bureissa. Kuningaskalastajat pörräsivät puissa, ravut vilistivät metsissä (ja öisin myös kylppärissä) ja villiappelsiinit kypsyivät poimittaviksi, enkä olisi malttanut lähteä seuraavaa kohdettamme kohti. Mutta olisinpa tiennyt mikä meitä odotti…

Lakeba – piilotettu jalokivi ja sukelluskalastajan paratiisi

Niin kuin usein käy, parhaat mestat eivät ole turistioppaan etusivulla. Päädyimme paikallisen kontaktin avulla Lakeban saarelle Nasaqalaun kylään 30 tunnin laivamatkan päähän pääsaarelta. Saarelle pääsee myös pienkoneella, jos mukana on vähemmän tavaraa. Kylä oli paikalliseen tyyliin tiivis, yhteisöllinen ja lämminhenkinen, ja meidät otettiin vastaan tarjoamalla parasta mitä kylässä on, hotelleja, resortteja tai majataloja kun saarella ei ole yhtä ainuttakaan. Tämä tarkoitti majoituksen suhteen omaa taloa, jossa meillä oli oma lukollinen huone, parisänky joustinpatjalla ja vessa + suihku heti makuuhuoneen yhteydessä, sekä ruuan suhteen aterioimista Sain ja Tupoun perheen kanssa.

Kyläläiset olivat kilvan esittelemässä paikallisia nähtävyyksiä, joista mainittakoon eteläisen tyynenmeren suurin tippukiviluolasto, jonka perällä vierailuun meni reilu kaksi tuntia aikaa ja seikkailu oli tajunnanräjäyttävä.

Mutta merenpinnan alapuolella vasta uskomattomat näkymät alkoivat. Neitseellisen ehjää pöytäkorallia silmänkantamattomiin, satojen yksilöiden barrakudaparvia kiertämässä meitä, kymmenittäin trevallyja tutkimassa mahdollista syömäkelpoisuuttamme ja loputtomia parvia papukaijakaloja pyyhkimässä mustina aaltoina pohjan muodostelmia, puhumattakaan uteliaista napoleon wrasseista, delfiineistä, rauskuista tai monikymmenkymmenkiloisista groupereista puhumattakaan. Pienet kerubit laulelivat sieluni sisimmässä katsellessani tätä täysin ennenkokematonta runsautta ja koskemattomuutta, sekä kalojen uteliaisuutta ihmistä kohtaan.

Riutalta löytyi hyvin helposti sukelluskalastuspaikkaa niin matalanveden kalastajalle kuin isompienkin vonkaleiden pyytäjälle, ja voi pojat, että kalastettua tulikin. Välillä mentiin riutan reunalle paikallisten kanssa veneellä, välillä vaan ihan rannalta uiden kaksistaan, välillä haiden kanssa ja välillä ilman.

Paikka oli todellinen elämysmatkailijan paratiisi. Kookoksia sai syödä ja juoda ilman erillisiä lupia niin paljon, kuin sielu sieti, papaijoita tuli puiden täydeltä, ananakset olivat täysin vertaansa vailla, sitruunat maustoivat ihanasti teet ja sashimit, ja mangoja kypsyi nopeammin, kuin ahneinkaan ehti syödä. Kalaa tuli merestä sen mitä jaksoit ampua, kanat kirmasivat onnellisina pihalla, villipossut vielä onnellisempina pitkin saarta, ja ravut sai haettua ruuaksi metsästä, vaikka joka ilta, jos niikseen halusi. Elämä oli seesteistä ja nautinnollista, sukelluksen siivittämää ja vuoroveden rytmittämää. Paluu takaisin pääsaarelle oli vastenhankaista ja nihkeää. Täällä olisi viihtynyt tällä 15 euron viikkohinnalla pidempäänkin (sis. ruuat ja majoituksen), mutta syklonikautta ajatellen päätimme ottaa varman päälle ja siirtyä lähemmäs suurta manteretta.

Isompi ei ole parempaa

Jouluksi päädyimme yhdelle maailman suurimmista valliriutoista The Great Astrolabe riutalle vain todetaksemme, että suuri ei ole aina kaunista, vaikka mantoja tulikin nähtyä. Näkyvyys oli heikko, kohteet olivat suorastaan tylsiä, osa oppaista tylyjä, eikä rahalle saanut kertakaikkiaan vastinetta yhtä makrosukellusta itäisellä osalla lukuunottamatta. Pääsimme samalla valitettavasti myös todistamaan kuinka persoonattomia ja kylmiä resortit voivat rahanhimossaan pahimmillaan olla, mutta onneksemme matkamme ei ollut vain tämän yhden paikan varassa. Kadavu koron kylän vesiputous ja mangrovemetsän melontareitit pelastivat tämän Kadavun saaren vierailumme, vaikka sukelluksiin petyimmekin.

Vuokrasimme resorttikokemuksen jälkeen itsellemme uudeksi vuodeksi oman yksityisen saaren, Nuku Levun (Iso Hiekka). Saari oli todella rauhallinen, mutta saaren ympärillä näkyvyys oli niin heikko, että kalastaminen riutan reunalla oli enemmän arpaonnea, kuin taitoa. Matalassa rantavedessä oli toki monemoista hienoa katsottavaa makrotasolla, mutta viikossa tuli tunne, että kaikki on tullut jo nähtyä, ja koska matkamme ainoa hurrikaanikin, Mona, lähestyi saarta uhkaavasti, päätimme siirtyä pääsaarelle turvaan.

Matkamme lopun jo häämöttäessä päädyimme Pacific Harbouriin The Pearl -nimiseen ylelliseen resorttiin asumaan vieraillen samalla kuuluisalla haidensyöttösukelluksellla, joka oli kyllä mahtava kokemus.

Kuten myös koskimelonta ja zip-line päiväretket. Elämysmatkailu on todella antoisaa, mutta kävi kosteassa sademetsäilmastossa rankaksi varusteiden ja korvien suhteen, joten välillä muutaman päivän hengähdys länsimaisessa luksuksessa oli tervetullut. Ennen kotimatkaa vietimme vielä viikon sisämaassa Namosin kylässä ylämailla kuvaten koptereilla vesiputouksia, kanjoneita, kallioita, pudotuksia, koskia ja puroja. Vaikka Fidji on tunnettu ja kuuluisa merestään, luonnostaan ja linnustostaan, niin sisämaassa, ylämaalla, käyminen kannattaa ehdottomasti sisällyttää reissuun. Henkeäsalpaavat näkymät vuoristoalueilla kirvottavat kyyneleet silmiin paatuneimmallakin, ja jos maisemia haluaa katsella pidempäänkin, paikalliset kyläläiset ottavat turistit mielellään vieraakseen.

 Fidji on verrattaen pieni valtio, mutta näkemistä ja tekemistä riittää kaikenmittaisiin reissuihin, kaikenlaisiin budjetteihin ja kaikenlaisille ihmisille. Paikallisten vieraanvaraisuuteen voi luottaa ja kohteliaasti käyttäytyvälle avautuu ovia paikkoihin, joihin massaturismi ei yllä. Tämä on paikka, johon voisimme mennä uudelleenkin. Ja se on kova steitmentti se.

Viljamin dronevideoita Fidziltä ja muualtakin voi katsella täällä.

Artikkelista on julkaistu tiivistelmä Sukeltaja-lehdessä 2/2019.

Teksti: Paula Hietanen
Kuvat: Viljami Tabell ja Paula Hietanen


Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita