Uutiset

Julkaistu 18.1.2022

Sukeltajaliiton hallitus tiedottaa

Sukeltajaliiton uusi hallitus aloitti toimintakautensa 15.1.2022 kokouksella puheenjohtajansa Tero Lehtosen johdolla. Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajiksi Ari-Pekka Hakulisen ja Hanna-Mari Talkan.

Hallitus vahvisti Liiton eri valiokuntien kokoonpanot ja liittokouluttajanimitykset vuodelle 2022. Urheiluvaliokunnan alla toimivat räpyläuinnin, sukelluskalastuksen, uppopallon ja vapaasukelluksen lajiryhmät. Päivitetyt tiedot löytyvät Liiton verkkosivuilta.

Liiton matkustusohje vuodelle 2022 vahvistettiin.

Painopisteenä tiedotus ja hyvinvoivat seurat

Vuoden 2022 painopisteiksi on määritelty tiedotus ja hyvinvoivat seurat. Liitolle perustetaan viestintätyöryhmä, jonka tarkoitus on tukea valiokuntia ja seuroja heidän viestinnässään. Kun seurat informoivat Liittoa tulevista tapahtumistaan ja koulutuksistaan, Liiton viestintää voidaan suunnata alueellisesti ja tällä tavoin tukea seuraa näkyvyyden saamisessa omalla alueellaan.

Ojamo

Lohjan kaupunginhallitus on kokouksessaan 10.1.2022 päättänyt päivittää sopimuksensa nykyisten maanvuokralaisten kanssa. Kokouksen pöytäkirja on luettavissa Lohjan kaupungin sivuilla.

Sukeltajaliiton tarjoamat edut Tähtiseuroille

Sukeltajaliitto tarjoaa Tähtiseuroilleen rahanarvoisia etuja. Etujen myöntämisen ehtoja on selkiytetty ja päivitetty. Tutustu Tähtiseuraetuihin täällä.

Liiton toimintasääntömuutos tulossa kevätkokouksen hyväksyttäväksi

Liiton syyskokous 16.10.2021 päätti hyväksyä hallituksen esityksen lähteä valmistelemaan jäsenmaksuperusteisiin muutosta, jolla mahdollistettaisiin edullisemmat jäsenmaksut syyskaudella liittyville uusille jäsenille sekä yli 75-vuotiaille. Hallitus valmistelee tarvittavaa sääntömuutosta. Mikäli kevätkokous 2022 hyväksyisi sääntömuutoksen, vuoden 2023 jäsenmaksut voitaisiin hyväksyä uusien sääntöjen mahdollistamalla tavalla.

Sääntömuutoksen yhteydessä tullaan ehdottamaan kirjausta, että jatkossa Sukeltajaliiton ympäristöohjelmaan tehtävät muutokset tuodaan Liiton kokouksen hyväksyttäväksi.

Sukeltajaliitto valmistelee liittymistä vakavien eettisen asioiden keskitettyyn kurinpitojärjestelmään. Tämän edellyttämät muutokset Liiton toimintasääntöön tuodaan Liiton kokouksen hyväksyttäväksi.

Hankeavustus

Sukeltajaliitto voi myöntää hankeavustusta sellaisille sukeltamista tai sukellusolosuhteita edistäville hankkeille, jotka hyödyttävät koko sukeltajayhteisöä. Hankkeen tulos tulee olla kaikkien sukeltajien käytettävissä ilman eri maksua tai vaatimusta kuulua johonkin tiettyyn yhteisöön. Tukea voi hakea minkä tahansa sukelluslajin hankkeeseen. Yksittäisen seuran tai rajatun piirin toimintaa edistäviin hankkeisiin tukea ei myönnetä.

Lue lisää hankeavustuksesta ja täytä hakulomake 31.1.2022 mennessä.
 

Kansainvälisiä luottamustehtäviä

Ville Lahikainen on nimetty jäseneksi CMAS:n sukelluskalastusvaliokuntaan ja Riku Riikonen on nimetty jäseneksi CMAS:n uppopallovaliokuntaan. Valiokuntakausi kestää neljä vuotta.

Sukeltajaliiton toiminnanjohtaja Sari Nuotio on valittu EUFin hallituksen jäseneksi ja hallituksen pääsihteeriksi. Kausi kestää kolme vuotta.

Vuoden parhaat

Vuoden parhaita 2021 voi ehdottaa sähköisellä lomakkeella 31.1.2022 asti. Palkinnot jaetaan Liiton kevätkokouksessa 3.4. Tampereella. Palkittavaksi on tullut myös kaksi uutta kategoriaa, Vuoden vapaaehtoinen/vapaaehtoisryhmä sekä Vuoden kouluttaja.

Syyskokouksen isännöinti

Sukeltajaliiton syyskokous järjestetään lokakuussa. Onko seurallanne esim. vuosijuhla tai muu tilaisuus, jonka yhteyteen syyskokouksen voisi tuoda, jos koronatilanne sen sallii? Jos seuranne on kiinnostunut isännöimään syyskokousta, ota yhteyttä toiminnanjohtajaan sari.nuotio at sukeltaja.fi.

 

Seuraava hallituksen kokous järjestetään 5.3.2022.

Hallitus toivottaa jäsenilleen oikein hyvää alkanutta vuotta!

Puheenjohtaja Tero Lehtonen, tero.lehtonen at sukeltaja.fi
Toiminnanjohtaja Sari Nuotio, sari.nuotio at sukeltaja.fi

 


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita