Uutiset

Julkaistu 9.4.2013

Uppopallomestaruus Hämeenlinnaan jo viidennentoista kerran

Turussa ratkottiin viikonloppuna uppopallon Suomen mestaruuksia, kun maan kärkipään joukkueet kohtasivat sekä SM-sarjan, I-divisioonan että A-nuorten finaaliotteluissa. Päivä huipentui miesten SM-sarjan finaaliin, jossa kohtasivat viime vuosien tapaan Hämeenlinnan Sukeltajat ja Riihimäen Urheilusukeltajat. Finaalipari oli runkosarjassa kohdannut neljästi, ja kummallekin joukkueelle oli kertynyt kaksi voittoa. Finaalin odotettiin olevan siis tasainen ja kovatasoisille joukkueille tyypillisesti vähämaalinen.

Pelin ainoaksi jäänyt maali nähtiin, kun toista erää oli kulunut neljä ja puoli minuuttia. Hämeenlinnan Sukeltajien Aki Ojala käytti hyväkseen Riihimäen joukkueen hetkellistä uinahdusta ja vei vaarattoman näköisestä tilanteesta Hämeenlinnan 1-0 johtoon. Peli jatkui tasaisena ja aaltoili puolustuspäästä toiseen molempien joukkueiden hallitessa peliä vuorotellen. Riihimäki oli takaiskusta huolimatta pelissä hyvin mukana ja sai luotua vaarallisia tilanteita Hämeenlinnan korille, mutta Hämeenlinnan vahva ja kokenut joukkue piti puolustuksensa tiukkana, eikä Riihimäki onnistunut viimeistelyssä. Hämeenlinnalaiset pääsivät siis juhlimaan kolmatta peräkkäistä ja kaikkiaan viidettätoista Suomen mestaruuttaan.

SM-sarjan pronssiottelussa kohtasivat Tampereen Urheilusukeltajat ja Pietarsaaren Diving-80. Tasaisen jännitysnäytelmän päätteeksi pronssi matkasi Tampereelle lukemin 3-2. A-nuorten mestaruuden otti Urheilusukeltajat Helsingistä, ja I-divisioonan mestaruutta pääsi juhlistamaan Saaristomeren Sukeltajat.

kuva Markus Bjuren 

Mitä uppopallo on?

Uppopallo on maailman ainoa kolmiulotteinen pallopeli. Uppopalloa pelataan 3,5-5 metriä syvässä altaassa, ja tavoitteena on tehdä maaleja laittamalla pallo pohjassa olevaan vastustajan koriin. Joukkueessa on 15 pelaajaa, joista 6 on yhtä aikaa vedessä. Pelivälineenä on uppoava, suolavedellä täytetty pallo. Pelaajien varusteisiin kuuluvat perusvälineet eli maski, snorkkeli ja räpylät, sekä korvasuojuksilla varustetut uimalakit.

Uppopallo on taktinen ja nopeatempoinen kontaktilaji. Kolmiulotteisuus lisää peliin oman haasteensa, sillä syöttö tai vastustaja voi tulla miltä suunnalta tahansa, myös ylä- tai alapuolelta.

Lajissa kilpaillaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, ja Suomi kuuluu maailman huippumaihin. Suomen miesten maajoukkue voitti uppopallon MM-kultaa vuonna 2007. Lisätietoa www.uppopallo.fi sekä www.sukeltaja.fi.


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita