Uutiset

Julkaistu 4.12.2025

Vuoden sukelluskuva 2025 tempaisee katsojan ahvenparven mukaan

Sukelluskuvauksen SM-kilpailun 2025 tulokset ovat ratkenneet. Vuoden sukelluskuva 2025 on Pauli Sorsakarin kuva ”Parvi”.

Tuomaristo kommentoi kuvaa näin: Täysosumakuva kansalliskalastamme. Kuva esittelee parasta suomalaista biosukellusta. Katsoja tempaistaan mukaan veden alle: olet enemmän ahvenparven jäsenenä kuin tarkkailijana. Kuvassa toimii kaikki: sommittelu, hallittu valo, fantastinen järvikortetausta, pohjan upea hako ja kalojen ryhmädynamiikka. Valloittava kuva!

Eri sarjojen tulokset löytyvät jäljempänä uutisessa.

Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 91 kuvaa ja 4 videota. Nuorten sarjaan ei osallistunut yhtään kuvaa. Kuvittele! -sarjaan osallistui vain kaksi kuvaa, joten sitä ei arvosteltu; arvosteluun vaaditaan vähintään kolme kuvaa.

Kilpailun tuomareina toimivat luontokuvaaja ja toimittaja Juha Laaksonen ja sukelluskuvaaja Pekka Tuuri. Juha Laaksonen on Ylen radiotoimittaja ja radion Luontoillan tuttu ääni. Hän on liikkunut ja valokuvannut luonnossa koko ikänsä ja julkaissut useita luontoaiheisia kirjoja. Palkittu sukelluskuvaaja Pekka Tuuri on kuvannut suomalaista vesiluontoa jo 30 vuoden ajan.

Tuomaristo kommentoi: Palkittavat kuvat löytyivät melko helposti. Kuvien rajaukseen kannattaa kiinnittää huomiota; reunoilla on usein turhaa tyhjää tilaa tai roskia, jotka pois rajaamalla kuva paranisi huomattavasti. Videot olivat mielenkiintoisia, niitä katseli mielellään. Vedenalainen video on vaikea genre: miten säilyttää katsoja mielenkiinto, kun pinnan alla ”ei tapahdu mitään”. Pienillä leikkausteknisillä jutuilla saisi vieläkin parempaa. Kannustamme tuottamaan lisää videoita!

Lämmin kiitos kaikille osallistujille sekä tuomaristolle!

Palkittuja kuvia voi katsella galleriassa

Palkittuja videoita voi katsella Youtubessa.

Sukelluskuvauksen SM-kilpailun järjestää Sukeltajaliitto vuosittain, ja siihen voivat osallistua liiton seurojen jäsenet sekä liiton henkilöjäsenet.

 

Sarjatulokset

A Makro

  1. Silmä. Teemu Lakka
    Kuva kiinnitti heti huomion. Pyöreä silmä ja sen ympärillä oleva pyöreä maailma sopivat hyvin yhteen. Kuva on sopivan salaperäinen, ei näytä kaikkea. Mikä otus mahtaa olla edes kyseessä? Hienon värinen punaisen ja liilan maailma.

  2. Peukaloinen. Sami Lindroos
    Kuvassa on huumoria, pistää miettimään, että mitä kohde miettii. Salaperäinen piilossa odottava antennikrotti, jonka antenni näkyy kivasti. Valaisulla on luotu kuvaan hyvä tunnelma.

  3. Siloneula piiloutuu. Petri Rekonen
    Hyvin pieni ja monelle tuntematon kala kauniissa ympäristössä, edessä haarukkalevää, takana rakkohaurua. Olisiko naaras sinisessä asussaan? Tämän lajin naaras on koreampi kuin uros, toisin kuin eläinmaailmassa yleensä. 

 

B Normaali/laajakuva, kotimaan vedet

  1. Parvi. Pauli Sorsakari
    Täysosumakuva ahvenparvesta. Järvikortetausta on fantastinen! Valo on hallittu, mikään kaloista ei ole ylivalottunut, mikä tapahtuu helposti. Pääkohde keskellä ottaa katsekontaktia ja pörhistelee kuvaajalle. Kuvassa on fiilis, että katsoja voisi uida osana parvea, snorklaajan unelma. Sommittelu on osunut kohdalleen. Valloittava kuva.

  2. Valon lapsi. Ari Linna
    Täydellinen kaivossukeltamisen tunnelma, hyvä valon ja varjon balanssi. Kuvassa on sopivasti mystisyyttä ja teknistä taitoa. Valon hallinta on todella hyvä, sekä takavalo että sukeltajan valot. Tilan muodot saavat valoa, louhikko ja puurakenteet erottuvat.

  3. Kultaiset lehdet. Antti Smal
    Kuva tuo mieleen hienosti aurinkoisen syyspäivän. Ruskaa sekä pinnalla että pohjalla. Diagonaalinen hako pohjassa tuo rytmiä. Yksittäinen rauduskoivun lehti keskellä täydellisessä asennossa kruunaa sommittelun.

    Kunniamaininta. Haukee. Markus Silventoinen
    Hauen suunnaton kauneus esillä, evät ja kyljen pilkutus. Hauki on oikeassa paikassa vasten horisonttia. Järvien barrakuda ei pakene pelokkaana vaan lipuu ohi majesteettisesti.

    Kunniamaininta. Hauki! Petri Rekonen
    Kuvassa on vangitseva tunnelma. Vaaniva peto suomalaisessa mangrovemetsässä. Upea juurakko kruunaa kuvan.

    Kunniamaininta. Täällä sen piti olla… Sami Lindroos.
    Mr. Finland seikkailee koneavusteisesti, sukellushuumoria. Hyvä vino sommittelu, ihanat kuplat.

 

C Normaali/laajakuva, ulkomaan vedet

  1. Mun jengi. Sami Lindroos
    Iloinen, hyväntuulinen kuva, jossa sukeltaja paimentaa kalaparvea. Kalat tulevat hienosti kohti juuri ennen kääntymistä. Hieno symmetria, ja parvi on valokuvauksellisen lukuisa ja tiheä. Kuva on rauhallinen, vaikka siinä on actionia, ristiriita koskettaa.

  2. Konehalli. Ari Linna
    Kuva kuin toisesta maailmasta. Sukeltaja on hyvässä paikassa, taidokas valaisu. Vesi on niin kirkasta, että vasta sukeltajan lento kertoo, että ollaan veden alla. Huipputiimin työn tulos.

  3. Old friend. Sami Lindroos
    Kuva toimii hyvin mustavalkoisena. Yksi maailman kuvatuimpia hylkyjä, joka näyttääkin hylyltä, koska makaa pohjassa kallellaan. Sukeltaja on hyvässä asemassa lähdössä kuvaamaan, odotus näkyy. Ajaton, vanhan näköinen kuva vanhasta kohteesta.

    Kunniamaininta. Turvassa. Sami Lindroos
    Kuvasta tulee mieleen showmies Käärijä. Symmetriset kuplat ovat tärkeä elementti sommittelussa. Hieno maskin peilaus. Taidokas lifestyle-kuva.

    Kunniamaininta. Kaloja auringosta. Antti Smal
    Sommittelu toimii, kaunis taivaallinen valo, sininen vesi. Upea terve riutta täynnä tulikorallia ja muuta elämää, kultakalojen parvet tärkeä elementti myös.

    Kunniamaininta. Kampela. Pauli Sorsakari
    Miellyttävä kuva. Toimii mustavalkoisena, hieno sävyharmonia. Hienot diagonaaliset hiekka-aallot kuin dyynit pinnalla, tumman ja vaalean hiekan sävyerot. Riikinkukkokampela olohuoneessaan.

 

D Allaskuvat

  1. Anna se pallo. Sami Lindroos
    Hyvä lajinomainen tilannekuva. Tiukka paini käynnissä: veskari peittää hienosti korin, lisää pelaajia tulossa pinnasta apuun. Hyvä valon hallinta.

  2. Vapaasukeltajan harjoitukset altaalla 1. Daniil Shipilov
    Loistava valo. Vapaasukeltajan tyyneys välittyy hienosti. Hänellä on hauskaa, onkohan tehnyt ennätyksen, voiton merkki herättää uteliaisuuden.

  3. Kuviokelluntaa. Pekka Pieviläinen
    Iloinen tunnelma, joulunodotusta. Joulupukin johdolla lapset ja aikuiset nauttivat vedestä.

 

E Teema: Yhteiseloa

  1. Mopomiitti. Ari Linna
    Nuorisojengi kokoontuu paikallisella ABC:llä. Teeman uskollisesti toteuttava kuva, jolla osuva nimi. Kuva on vaatinut suunnittelua. Hyvä toteutus, hyvät sävyt.

  2. Samat naamat. Sami Lindroos
    Enkelikalapariskunta. Harvinainen tilaisuus, jossa kalat ovat hyvässä asennossa. Hyvät ilmeet, ylemmän kalan ilme jopa kysyvä. Täydellinen sommittelu ja hyvä salaman hallinta.

  3. Teehetki. Sami Lindroos
    Kuvassa on ripaus huumoria: katseet kohtaavat, millaista yhteiseloa luvassa. Hyvä vartalojen asento, molemmat kaartavat katsomaan toisiaan.

 

F Kuvittele!

Sarjaa ei arvostella. Sarjaan saapui vain kaksi kuvaa, kun arvosteluun vaaditaan vähintään kolme.

 

G Sukellusaiheiset pintakuvat

  1. Rauha. Ari Linna
    Ikoninen Tornator-sukellustukialus postikorttikuvassa. Rasvatyyni järvi, hiekkaranta, paatti lepää hiekalla, mahtavat tikkaat peilaavat vedestä.

  2. Luuvitonen. Teemu Lakka
    Kaverukset vilkuttaa, hupailua luvassa. Kivaa sukellushuumoria ja luovuutta.

  3. Valkiajärvi 2. Daniil Shipilov
    Monivärinen mielenkiintoinen kuva valmistautumisesta vapaasukeltamaan. Hienot sadetta enteilevät pilvet - haittaako jos kastuu?

 

H Videosarja

  1. Elysium. Päivi Luoma
    Salaperäinen, yllätyksellinen video. Katsoja odottelee, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Hienot kuplat ja viehkeästi liikkuvat kiehkurat. Hyvin hyödynnetty ylivalotusta, kaunis kuplamerimaailma. Silhuettimaisuudessaan vapaasukeltaja liikkuu kuin tanssija.

  2. Eel swimming. Teemu Lakka
    Harvinaista kuvaa, harvoin näkee uivan ankeriaan. Video kasvoi loppua kohden, kun kala tuli kurkkaamaan.

  3. Sukellus Parkille. Lassi Hakala
    Elokuva, jossa on alku ja loppu, kerrotaan tarina. Kuvaa Suomi-sukeltamisen hienoja hetkiä. Tyylikäs visuaalinen toteutus.

    Kunniamaininta. Spanish Dancer. Anne Kytömäki
    Lyhyt mutta kaunis video värikkäästä tanssijasta.

 

I Nuorten sarja

Sarjaan ei saapunut kuvia.


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita