Uutiset
Julkaistu 12.5.2025
OKM:n seuratukea Race Club Sveitsi ry:lle
Jäsenseuramme Race Club Sveitsi ry Hyvinkäältä on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea 10 000 euroa räpyläuinnin kehittämiseen. Seuran tavoitteena on tuoda räpyläuinti vahvemmin esiin kilpauinnin rinnalle. Seura pyrkii myös levittämään lajituntemusta muihin uimaseuroihin.
Alustavassa suunnitelmassa on kolme minileiriä ja yksi kilpailutapahtuma. Lisäksi sunnuntaisin seuran vuoron aikana voi vierailla räpyläuimareiden harjoituksissa. Tavoitteena on kehittää kestävä toimintamalli projektin päättymisen jälkeen.
Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Lähes joka vuosi seurojamme on hakenut ja saanut tukea tuen piiriin kuuluviin hankkeisiin. Tänä vuonna myös espoolainen Nousu ry sai seuratukea pyrstösukellustoiminnan kehittämiseen seurassa. Tuen hakuaika on marraskuussa.
Onko seurassanne idea tai hanke, jonka toteuttamiseen seuratuki voisi sopia? Seurakehittäjämme tukevat hakuprosessissa, ota yhteyttä mika.rautiainen@sukeltaja.fi tai heli.halava@sukeltaja.fi.