Uutiset

Julkaistu 2.6.2021

Sukeltaminen Ojamolla

Lohjan vetovoimalautakunta on kokouksessaan 26.5.2021 käsitellyt Ojamon Tekniikkasukeltajat ry:n hakemusta Ojamon kaivoslammen käytöstä.

Lautakunta ilmoittaa pöytäkirjassaan seuraavasti: "Vetovoimalautakunta päätti, ettei se tässä vaiheessa vuokraa uutta aluetta Ojamon Tekniikkasukeltajille. Erillisten harrastajatahojen lisääminen kaivoslammelle ei ole tarkoituksenmukaista, vaan kaivoksen harrastesukellustoiminnan tulee olla yhden organisaation alla.

Lisäksi vetovoimalautakunta päättää irtisanoa 29.6.2004 päivätyn vuokrasopimuksen Lohjan kaupungin ja käyttöoikeuden haltijoiden välillä. Irtisanomisilmoituksen jälkeen vetovoimalautakunta järjestää kesän tai alkusyksyn 2021 aikana avoimen haun kyseisen alueen maanvuokralaiseksi, jossa kriteereinä ovat mm. harrastussukellustoiminnan luotettavuus, turvallisuus sekä avoimuus. Hakumenettely aikataulutetaan siten, että sukellusharrastustoiminta voi jatkua heti edellisen sopimuksen päätyttyä. Kaupunki voi siis jatkossakin vuokrata alueen nykyisille käyttöoikeuden haltijoille mikäli heidän hakumenettelyn jälkeen katsotaan olevan parhaiten harrastustoimintaa edistävä taho, mutta 29.6.2004 päivätty vuokrasopimus päivitetään vastaamaan nykyaikaa. Alueen tuleva vuokralainen vastaa itse neuvotteluistaan liittyä alueen yhteiskäyttösopimukseen.

Kaikki harrastesukellustoiminta tulee jatkossakin olla vahvasti Meriturvalle ja Luksialle alisteista, eikä harrastussukellustoiminnasta saa jatkossakaan olla haittaa edellämainituille organisaatioille."

Sukeltajaliitto valmistautuu huolellisesti olemaan mukana haussa alueen maanvuokralaiseksi.

Lohjan vetovoimalautakunnan pöytäkirja (linkki)


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita