Uutiset

Julkaistu 10.10.2020

Syyskokousuutisia

Sukeltajaliiton syyskokous pidettiin lauantaina 10.10. Forssassa, Viihdeuimala Vesihelmessä. Kokous järjestettiin yhteistyössä 20-vuotisjuhlia viettävän Syrjäytyneiden sukeltajien sauna- ja sukellusseura GummiWihta ry:n kanssa. Kokoukseen saapui paikan päälle vain pieni joukko jäseniä, mutta kokousta oli mahdollisuus seurata livestriimin kautta. Liiton syyskokouksessa noudatettiin maskisuositusta koronatilanteen vuoksi.

Palkitsemisia

Sukeltajaliiton ympäristöpalkinto jaettiin HYLYT-hankkeelle, ja kiertopalkinnon vastaanotti tarkastaja Markus Santasalo Suomen Ympäristökeskus SYKE:stä. HYLYT-hankkeessa puhdistetaan laivanhylkyjä öljystä. Hanke on osa Suomen hallituksen vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Mukana hankkeessa on laaja joukko toimijoita; hankkeen vetovastuu on Suomen Ympäristökeskuksella.

Ari-Pekka Arponen vastaanotti mittavista ansioistaan Vapepa-sukellustoiminnassa Vapepan myöntämän erikoisluokan kultaisen ansiomitalin vuosisoljella. Huomionosoituksen jakoi valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen Suomen Punaisesta Rististä.

Ajankohtaisia asioita

Liiton puheenjohtaja Tero Lehtonen piti katsauksen ajankohtaisista asioista.

Koronatilanne

Koronaepidemiatilanne on syksyn mittaan kiihtynyt koko maassa. Liitto tukeutuu toiminnassaan virallisiin suosituksiin. Myös alueelliset suositukset tulee huomioida toiminnassa ja tarvittaessa tulee reagoida nopeasti.

10.10. Seinäjoelle suunniteltu uppopallon sarjakierros peruttiin, koska Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on antanut suosituksen, että joukkueurheilua ja joukkueurheilun kilpailutoimintaa suositellaan tauottamaan 31.10.2020 saakka.

Laatuauditointi

Viime viikonloppuna saatiin päätökseen pitkä prosessi, kun Liiton laitesukelluksen koulutusjärjestelmää auditoitiin laitesukelluskouluttajakurssilla Eerikkilässä. Monta askelta oli otettu ennen tätä tapahtumaa, ja Tero Lehtonen kiittikin kaikkia koulutusjärjestelmän ja koulutusmateriaalien kehittämistyössä mukana olleita.

Kouluttajakurssin käytännön harjoituksen seuraaminen oli osa auditointiprosessia, jossa varmistetaan, että Liitto todella toimii omien ohjeistustensa mukaisesti. Kaikki dokumentit ja mm. hallinnon prosessi oli käyty läpi jo etukäteen etäyhteyden avulla. Saimme paljon kiitosta hyvästä valmistautumisestamme auditointiin. Jatkossa Liiton myöntämissä korteissa tulee näkymään EUF Certified -tunnus niiden kurssien osalta, joita auditointi koski. Voimme olla ylpeitä siitä, että voimme näin osoittaa sukelluskoulutuksemme laatua.

Jäsenetuna pääsy Dyykkiin koko jäsenistölle

Sähköinen Dyykki-oppimisympäristö on otettu hyvin vastaan, ja se palvelee jo monien kurssien opetuksessa. Sukeltajaliitto tarjoaa vuoden 2021 alusta jäsenetuna kaikille pääsyn avoimiin materiaaleihin Dyykissä.  Esimerkiksi jos olet suorittanut P2-kortin, pääset jatkossa Dyykissä kertaamaan asioita, kun sinulla on aina ajantasainen päivittyvä sähköinen lukuversio käytössäsi. Tulemme tiedottamaan jäsenistöä asiasta. Dyykissä olevien sisältöjen rikastaminen on jatkuva prosessi.

Uusi terveysselvityslomake käyttöön

Sukeltajaliitto ottaa 1.11.2020 alkaen käyttöön uuden sukeltajien terveysselvityslomakkeen. Se on kansainvälisesti valmisteltu, ja monet organisaatiot ovat ottaneet sen jo käyttöön. Liiton sivuille kootaan usein kysytyt kysymykset -osio, joka helpottaa siirtymävaiheessa uuden lomakkeen käyttöönotossa.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tero Lehtonen esitteli Sukeltajaliiton uusitun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. 

Talouden näkymät

Saamamme valtionavun suuruus tulevaisuudessa on kysymysmerkki. Valtio kompensoi Veikkauksen tuottojen vähenemisen ensi vuonna kokonaan edunsaajille, mutta tämä täyskompensaatio on kertaluonteinen. Meidän tulee huolehtia taloudenpidosta tarkasti. Ensi vuodelle on kuitenkin uskallettu laatia poikkeuksellisesti alijäämäinen budjetti, koska oma pääomamme on hyvällä tasolla ja tältä vuodelta on siirtynyt tapahtumia ensi vuoteen.

Kokouksen viralliset asiat

Kokous hyväksyi esityksen vuoden 2021 toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi. Hallitukseen valittiin uusia jäseniä erovuoroisten tilalle seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Liiton puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle Tero Lehtonen. Hallituksen jäseniksi valittiin Ari-Pekka Hakulinen Savonlinnasta, Janne Kaasinen Lahdesta (uusi) ja Tuomo Palevaara Riihimäeltä. Muita ehdokkaita ei ollut. Hallituksessa jatkavat kauden 2021 jäsenet Markus Aarnio Vantaalta, Matti Eronen Varkaudesta, Mari Marjakuusi Helsingistä ja Jorma Poikolainen Hyvinkäältä.

Liiton tilintarkastajaksi tilikaudelle 2021 valittiin Hannu Sohlman, KHT Pricewaterhouse Coopers Oy ja varatilintarkastajiksi Pricewaterhouse Coopers Oy, tilintarkastusyhteisö. Liiton toiminnantarkastajaksi tilikaudelle 2021 valittiin Jyrki Lukkarinen ja varatoiminnantarkastajaksi Markku Leinonen.

Seuratuen haku alkaa

Seurojen edustajia muistutettiin, että OKM:n myöntämän Seuratuen hakuaika aukeaa tänä vuonna marraskuussa. Seuroja kannustetaan olemaan aktiivisia ja olemaan yhteydessä Liiton toimistolle Heli Halavaan tai Mika Rautiaiseen, jotka ohjaavat seuroja hakemusten tekemisessä.

Kokouspäivä jatkuu edelleen GummiWihdan 20-vuotispäivän ohjelmalla, ja toimintaa on päivän kuluessa myös altaassa.

Kokouksen tallenne on katsottavissa Youtubessa kahden viikon ajan.


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita