Uutiset

Julkaistu 27.5.2020

Ehdolle Sukeltajaliiton hallitukseen

Sukeltajaliiton syyskokouksessa 10.10.2020 valitaan jäseniä Liiton hallitukseen erovuoroisten tilalle. Liiton jäsenten jäsenineen (huom. myös yhteisöjäsenet) toivotaan miettivän keskuudestaan sopivia henkilöitä tähän tehtävään.

Koska Liiton kevätkokous on suunniteltu järjestettäväksi koronaviruspandemian vuoksi vasta 15.8., Liitos hallitus on päättänyt käynnistää ehdokkaiden etsinnän poikkeusoloissa ilman ehdollepanotoimikunnan asettamista. Vetoammekin erityisesti seuroihimme hyvien ehdokkaiden löytämiseksi. Ilman osaavaa ja toimivaa hallitusta ei toimintamme ole mahdollista. 

Näkemys Liiton toiminnasta, Liiton ja koko lajimme kehittämisestä ja koko Suomen sukelluspiirien verkottumisen osalta on hyväksi, kuten myös käsitys paikallisista tarpeista sukellustoiminnan edistämiseksi. Tärkein kriteeri, kuten sukeltamisessa ylipäänsä, on halu ja innostus tehdä yhdessä!

Hallituksen jäseniltä toivotaan aktiivista otetta ja mahdollisuutta antaa aikaansa. Hallituspaikka tarjoaa erittäin mielenkiintoisen näköalapaikan lajiimme. Tehtäviin valituilla on erinomainen mahdollisuus verkostoitua, ja heillä on keskeinen rooli sukelluslajimme eri osa-alueiden kehittämisessä.

Sukeltajaliitto ry, hallitus vuonna 2020

Nykyisen hallituksen kokoonpano on seuraava:

• puheenjohtaja Tero Lehtonen. Erovuorossa

• jäsenet Ari-Pekka Hakulinen, Kimmo Korja, Tuomo Palevaara. Erovuorossa

• jäsenet Markus Aarnio, Matti Eronen, Mari Marjakuusi ja Jorma Poikolainen. Jatkavat v. 2021

Erovuorossa oleva voidaan valita uudelleen.

1.1.2018 voimaan tulleen Liiton toimintasäännön mukaan hallituksen kokoonpano on puheenjohtaja ja 6–8 jäsentä. Syyskokous päättää hallituksen jäsenten kokonaismäärän. Varapuheenjohtajat (2 kpl) valitaan hallituksen keskuudesta, hallituksen toimesta vuoden alun järjestäytymiskokouksessa, vuodeksi kerrallaan.

Hallituspaikka (mukaan lukien puheenjohtaja) on kaksivuotinen. Hallitus kokoontuu muutaman kerran vuodessa fyysisesti ja muuten etäyhteyksin.

Seurojen jäsenet, seurojen hallitukset ja Liiton valiokunnat/liittokouluttajat, Yhteisöjäsenet: Onko tiedossanne henkilöitä, jotka sopivat työskentelemään Liiton hallituksessa? Ehdolle asettumiseen ei tarvita seuran virallista esitystä, vaan kuka tahansa hallitustyöskentelystä kiinnostunut voi itse asettua ehdolle vaaliin.

Täytä hakemuksesi tästä linkistä

Ehdokkaiden hakemukset julkistetaan koosteena Sukeltajaliiton verkkosivuilla, jotta seurojen hallitukset voivat tehdä omat päätöksensä ennen Liiton vaalikokousta.

Liiton sääntöjen mukaan ehdotuksen hallituksen jäseneksi voi tehdä vielä syyskokouksessakin. Se ei ole paras tapa, koska ehdokkaalla ei ole silloin mahdollisuutta laajempaan tunnettuuteen. Toivommekin, että ehdokkaat täyttävät sähköisen hakemuslomakkeen hyvissä ajoin ennen syyskokousta.

Mahdolliset tiedustelut hallitustyöskentelystä: Tero Lehtonen, p. 040 868 2520   tero.lehtonen at sukeltaja.fi, Sukeltajaliitto ry:n puheenjohtaja 

Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Sukeltajaliitto ry:n hallitus


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita