Uutiset

Julkaistu 21.1.2020

Sukeltajaliiton hallitus tiedottaa

Sukeltajaliiton uusi hallitus aloitti toimintakautensa 18.1. kokouksella puheenjohtajansa Tero Lehtosen johdolla. Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajiksi Ari-Pekka Hakulisen ja Jorma Poikolaisen. Hallitus vahvisti Liiton eri valiokuntien kokoonpanot ja liittokouluttajanimitykset vuodelle 2020. Urheiluvaliokunnan alla toimivat räpyläuinnin, sukelluskalastuksen, uppopallon ja vapaasukelluksen lajiryhmät. Päivitetyt tiedot löytyvät Liiton verkkosivuilta. Liiton matkustusohje vuodelle 2020 vahvistettiin. 

Koulutusmateriaalien hinnoittelussa uutta

Sukelluskoulutuksessa noususuuntaus on jatkunut hyvällä kasvuvauhdilla. Kaikkien Sukeltajaliiton koulutuksissa yhteensä tehtyjen kortitusten määrä kasvoi noin 12 % vuoteen 2018 verrattuna. Laitesukelluksen peruskurssin kortitusten määrä kasvoi noin 16 % vuoteen 2018 verrattuna. CMAS P2 -kortitusten kasvu oli vieläkin suurempaa, noin 45 %. CMAS P3 -kortitusten määrä kasvoi noin 35 %. Myös nitroksikurssin, kuivapukukurssin ja jääsukelluskurssin kortitusten määrä kasvoi.

Hallitus hyväksyi kokouksessaan hinnoitteluperiaatteet CMAS-kurssien yhdistelmäpaketeille. Oppilaspaketit on mahdollista saada edullisempana yhdistelmäpakettina, kun kouluttaja tilaa kahden tai useamman kurssin materiaalit yhtä aikaa saman oppilaan käyttöön. Yhdistelmäpaketissa ensimmäisen kurssin paketti on normaalihintainen (esim. CMAS P1 -paketti 99 euroa) ja seuraavat paketit ovat noin 25 % edullisempia paketin osana kuin erikseen ostettuna (esim. nitroksikurssin oppilaspaketti normaalisti 59 euroa, P1+nitroksi -yhdistelmäpaketin osana 44,25 euroa).

Yhdistelmäpaketit löytyvät Liiton verkkokaupasta omina tuotteinaan. Saatavilla olevien yhdistelmäpakettien määrä tulee kasvamaan sitä mukaa, kun uusien erikoiskurssien ja taitokoulutusten e-oppimismateriaaleja valmistuu.

Alkuvuoden messutapahtumat: Hylkysukellusseminaari Venemessuilla ja GoExpo

Hylkysukellusseminaari on taas tutulla paikallaan Helsingin Venemessujen ohjelmassa 8.2. Sukeltajaliitto tukee tänäkin vuonna Hylkysukellusseminaarin järjestämistä. Seminaari kokoaa yhteen nelisen sataa sukelluksen harrastajaa kiinnostavien teemojen äärelle. Rekisteröidy seminaariin tästä.

GoExpo-messut 28.2.-1.3. houkuttelevat myös Messukeskukseen sukeltajia ja lajista kiinnostuneita aiempaa laajemmalla sukellusohjelmatarjonnallaan. Messut tarjoavat myös seuroille hyvän tilaisuuden kohdata tulevia sukelluksen harrastajia, ja Liitto tarjoaa seuroille mahdollisuutta tulla mukaan tapahtumaan erikseen sovittavalla tavalla. Messuilla voi jakaa tietoa seuran toiminnasta esim. laitesukelluskokeiluista, alkavista kursseista ja houkutella jo kurssin käyneitä mukaan toimintaan. Jos kiinnostuitte, ottakaa yhteys: sari.nuotio at sukeltaja.fi.

Liiton CMAS-kouluttajat on myös jo kutsuttu Go Expo -messuille kolmetuntiseen päivitystilaisuuteen. Tilaisuudessa keskustellaan mm. e-oppimisesta, tarjolla olevista kursseista ja siitä, mitä kursseissa on muuttunut, mitä uusia kursseja on tullut ja on tulossa, ideoista ja toimintamalleista kurssien järjestämiseen ja eri harjoituksiin, kokemuksista miten kursseja on vedetty eri seuroissa eri puolilla Suomea, miten kasvaneiden ryhmien suora valvonta tehdään turvallisesti.

Palkitsemisia, päätöksiä ja juhlahumua

Liiton kevätkokous järjestetään 4.4. Varkaudessa Sukellusseura Vesihiisi ry:n juhliessa 50-vuotispäiviään. Sukeltajaliiton Vuoden parhaat palkitaan kevätkokouksessa. Esityksen palkittavista voi tehdä kuka tahansa, eli esityksen ei tarvitse olla seuran virallinen esitys. Ehdotuksia voi tehdä 31.1. asti täällä. Muistathan perustella ehdotuksen huolellisesti! 

Osallistumalla Liiton kokouksiin jäsenillä on mahdollisuus konkreettisesti olla vaikuttamassa Liiton päätöksentekoon. Kokoukset ja niiden yhteydessä järjestettävät seurojen juhlat tarjoavat myös mahdollisuuden verkostoitumiseen, ajatusten vaihtamiseen muiden sukelluksen parissa toimivien kanssa ja uusien yhteistyökuvioiden luomiseen yhteisön sisällä.

Liiton toimintasääntömuutos vireillä

Säännöt ja erilaiset ohjeistukset vaativat jatkuvaa tarkastelua ja päivittämistä. Seurojen sääntöjä kannattaa päivittää tasaisin väliajoin, ja Sukeltajaliitto suosittelee kirjattavaksi seurojen sääntöihin, että seura on Sukeltajaliiton jäsenyhdistys. Tällä tavoin seuralla on jo omiin sääntöihinsä perustuva yhteys Sukeltajaliittoon, jonka sääntöjä se Liiton jäsenyhdistyksenä sitoutuu noudattamaan. Tämä selkeyttää mm. jäsenyyksien hoitamista.

Vastuullisuusasioita tullaan vuodesta 2021 alkaen painottamaan uudella tavalla valtioapuhakuprosessissa. Sääntötasolle vaaditaan tiettyjä kirjauksia, jotka osoittavat lajiliittojen sitoutumista vastuulliseen toimintaan sekä antavat niille mahdollisuudet siihen, että ei-toivottavaan toimintaan tai käytökseen voidaan puuttua. Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut tähän ohjeistusta. Sukeltajaliiton toimintasääntöuudistusta tehdään yhteistyössä Olympiakomitean kanssa, jonka juristi avustaa lajiliittoja muutostyössä. Sukeltajaliitto valmistelee sääntömuutosta niin, että sääntömuutosesitys voidaan tuoda ennakkotarkastettuna hyväksyttäväksi Liiton kevätkokoukselle.

Laitesukelluksen P2-kurssin järjestämisohjeen päivitys

Hallitus hyväksyi laitesukelluksen P2-kurssin järjestämisohjeeseen tehdyt päivitykset. Sisältöä on muutettu lähemmäs CMAS-standardeja. Kurssin tavoitteita, osaamistasoa ja kortitusvaatimuksia on tarkennettu. Päivitetty ohje astuu voimaan 1.2.2020. Vanhojen ohjeiden voimassaollessa aloitetut kurssit voidaan viedä loppuun kurssin aloitushetkellä voimassaolleiden ohjeiden mukaisesti.

Kansainvälisiin kilpailuihin osallistumiseen liittyviä päätöksiä

Hallitus teki päätöksen, ettei Sukeltajaliitto lähetä urheilijoita kansainvälisiin arvokilpailuhin Venäjälle vuonna 2020, mikäli sinne suunnitellut räpyläuinnin MM-kilpailut järjestetään. Maailman antidopingtoimisto WADA teki viime joulukuussa päätöksen, jonka mukaisesti se kieltää Venäjältä osallistumisen olympialaisiin ja maailmanmestaruuskisoihin seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Venäjällä ei voi myöskään tuona aikana järjestää suuria kansainvälisiä urheilutapahtumia, kuten MM-kilpailuja.

Uppopallon nuorten EM-kilpailujen osalta muut Pohjoismaat ovat jo tehneet päätöksen, etteivät ne lähetä joukkueitaan Turkkiin maan turvallisuustilanteen takia. Sukeltajaliitto päätti noudattaa samaa linjaa, eikä nuorten joukkuetta tulla lähettämään Turkkiin. 

 

Seuraava hallituksen kokous järjestetään 29.2. Helsingissä Messukeskuksessa. Hallituksen jäsenet ovat mukana GoExpo-tapahtumassa.

Puheenjohtaja Tero Lehtonen, tero.lehtonen at sukeltaja.fi
Toiminnanjohtaja Sari Nuotio, sari.nuotio at sukeltaja.fi


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita