Uutiset

Julkaistu 6.9.2018

Opiskeluapurahaa urheilijoille

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun. Apurahat lukuvuodelle 2018-19 ovat haettavissa syyskuun ajan. 

Täyden URA-apurahan määrä on 3000 euroa ja se maksetaan kahdessa osassa, joulukuussa 2018 ja maaliskuussa 2019. Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana vain syys- tai kevätlukukaudeksi.

Vuoden 2017-2018 haussa vapaasukeltaja Mikko Pöntiselle myönnettiin 3000 euron opiskeluapuraha.

Yksityiskohtaista tietoa apurahan myöntämisperusteista ja linkki apurahan hakulomakkeeseen.


Kaikki uutiset »

Hydra. Videosarjan voittaja Sukelluskuvauksen SM-kilpailussa 2018.

Janne ja Axel Lievonen

Katso lisää videoita