Uutiset

Julkaistu 31.8.2018

Suomen sukellusseurat mukaan ICC-päivään

Syyskuun 15. päivä vietetään Kansainvälistä rantojensiivouspäivää (ICC = International Costal Cleanup Day). ICC-päivää on vietetty jo 30 vuoden ajan. Sukelluskoulutusjärjstö CMAS on mukana kampanjassa. Sukellusyhteisöt ympäri maailman järjestävät siivoustapahtumia, ja tapahtumapaikka ilmoitetaan koko maailman kattavalle interaktiiviselle kartalle.

Siivoustapahtuman voi järjestää 15.9. tai muuna sopivana päivänä tuon ajankohdan ympärillä. Sukeltajaliitto kutsuu seurojaan ja muita sukellustoimijoita mukaan toiminaan roskattomien rantojen ja vesistöjen puolesta. Jos olette suunnitelleet rannansiivoustapahtumaa syksylle, ilmoittakaa se tällä lomakkeella lisättäväksi interaktiiviselle kartalle. Näin myös Suomi ja suomalaiset sukeltajat saadaan näkymään kartalla aktiivisena toimijana vesiympäristön hyväksi.

Kampanjalla on myös Clean Swell -puhelinsovellus, jolla voi ilmoittaa kerätyt roskat kun itselle parhaiten sopii tai perustaa oman lähirannan siivoustapahtuman. Ilmoita sovelluksessa kohdassa "Group name" ryhmäksi CMAS ja "Blue Helmets of the Sea", jolloin pystytään tarkastelemaan organisaation vaikuttavuutta maailmalaajuisesti. Jaa myös tapahtumasi tulokset somessa ja innosta muita mukaan puhtaampien rantojen puolesta!

CMAS:n tiedote tapahtumasta


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita