Uutiset

Julkaistu 27.12.2017

Pekka Tuuri voitti sukelluskuvauksen PM-kilpailun

Pekka Tuuri on voittanut sukelluskuvauksen Pohjoismaiden mestaruuden 2017. Toiseksi sijoittui Ruotsin Johan Sundelin ja kolmanneksi Norjan Erling Svensen. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui myös kaksi muuta suomalaista, Mikko Saareila sijalla viisi ja Mika Saareila sijalla kahdeksan.

Sukelluskuvauksen PM-kisan järjestää vuosittain kukin Pohjoismaiden sukellusliitto vuorollaan. Kilpailun järjesti tänä vuonna Norja. Kilpailuun voivat osallistua Pohjoismaisiin liittoihin kuuluvien sukellusseurojen jäsenet sekä henkilöjäsenet.

Tulokset löytyvät täältä. Kilpailuun osallistuneita kuvia tullaan julkaisemaan Norjan liiton Facebook-sivulla.

Onnittelut voittajille!


Kaikki uutiset »

Hydra. Videosarjan voittaja Sukelluskuvauksen SM-kilpailussa 2018.

Janne ja Axel Lievonen

Katso lisää videoita