Sve | En | Ru

Puheenjohtaja-ilta

Aika: 28.9.2022
Paikka: Teams
Järjestäjä: Sukeltajaliitto Ry
Kuvaus:

Sukeltajaliiton puheenjohtaja Tero Lehtonen kutsuu koolle puheenjohtaja-illan 28.9. klo 19-21 Teamsin välityksellä.

Aiheita:

- Liiton hankeavustus jatkuu, haettavissa sellaisiin hankkeisiin, jotka palvelevat laajemmin sukeltajayhteisöä.

- Liiton syyskokouksessa on edessä hallitusvaali ja puheenjohtaja vaihtuu Tero Lehtosen jättäessä tehtävän. Pj-iltaan on kutsuttu Liiton puheenjohtajaksi ehdolleasettuneet Harri Nieminen,  Mikael Tyven ja Niklas Bäckström. Kuulemme heidän ajatuksiaan Liiton toiminnan kehittämisestä ja heille on mahdollista esittää kysymyksiä.

- Uppopallo uuteen nousuun- hanke on käynnistynyt. Uppopallo tarjoaa mukavan ja edullisenkin väylän tulla mukaan sukelluksen harrastustoimintaan ja kasvattaa seuran jäsenmäärää. Sukeltajaliitto sai kesäkuussa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 15 000 euron hankeavustuksen uppopallotoiminnan kehittämiseksi. Avustus saatiin erityisavustuksena valtakunnallisten lajiliittojen osaamisen kehittämiseen koronapandemian aiheuttamien haittojen korjaamiseksi lasten ja nuorten urheilussa -haussa.

- kohoavat kustannukset rasittavat niin Liiton kuin seurojen taloutta

  Ilmoittaudu tapahtumaan