Sve | En | Ru

9.4.2016 tapahtumat

Kuivapukukurssi

Aika: 9.4 - 15.5.2016
Paikka: Riihimäki
Järjestäjä: Riihimäen Urheilusukeltajat ry
Vastuukouluttaja: Jani Santala Jordbru
Kuvaus:

Kuivapukukurssi antaa sukeltajalle opastusta oman puvun hankkimista varten ja perehdyttää hänet kuivapuvulla sukeltamisen yleisperiaatteisiin. Kurssi antaa myös perusvalmiudet kuivapuvulla sukeltamisen riskien välttämiseen.

Sukeltajaliiton koulutusohjelman mukainen kuivapukukurssi täyttää kansainvälisesti sekä CMAS Drysuit Diver - että NAUI Dry Suit Diver -koulutusstandardin vaatimukset.

Kurssilla tutustutaan erilaisiin kuiva- ja aluspukuihin sekä pukujen ominaisuuksiin ja opitaan puvun valitsemiseen ja huoltoon liittyviä asioita. Teoriaosuuden jälkeen kurssissa on 2 viikon tauko, jonka aikana oppilaat ehtivät hankkia oman kuivapuvun. 

Kurssiin kuuluu 2 allasharjoituskertaa ja 3 avovesisukellusta, joilla opetellaan kuivapukusukeltamisen erityispiirteitä sekä opetellaan toimimaan kuivapuvun kanssa mahdollisesti syntyvissä ongelmatilanteissa.

Kurssin hinta on 85 euroa (ilman kortitusta) ja 125 euroa (kortituksen kanssa).

Lisätieto: Kurssin ohjelma
 
Hallituksen kokous

Aika: 9.4.2016
Paikka: Helsinki
Järjestäjä: Sukeltajaliitto Ry
Kuvaus:

Paikka: Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, Helsinki

Aika: Klo 9:15 alkaen.

Lisätieto:
 
Hallituksen kokous

Aika: 9.4.2016
Paikka: Helsinki
Järjestäjä: Sukeltajaliitto Ry
Kuvaus:

Paikka: Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, Helsinki

Aika: Klo 9:15 alkaen.

Lisätieto:
 
Kevätkokous

Aika: 9.4.2016
Paikka: Helsinki
Järjestäjä: Sukeltajaliitto Ry
Kuvaus:

Sukeltajaliiton kevätkokous ja Urheilusukeltajat ry:n 60 v-juhla.

Paikka: Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, Helsinki

Kokoukseen ja seuran juhlaan saapuville on varattuna majoituskiintiö Sokos Hotelli Helsingistä, Kluuvikatu 8.

Hinnat 1 hh 85,00 €, 2 hh 98,00 €. Varaukset puhelimitse 020-1234 600 tai sokos.hotels at sok.fi. Varaustunnus BSUK160408. Kiintiövaraus on voimassa 26.3. klo 20 asti.

Kevätkokous alkaa klo 13, valtakirjojen tarkastus 12.15-12.45 ja seuran ohjelmallinen juhlailta klo 16. Ennen virallisen kevätkokouksen alkua Risto Sajaniemi esittelee uudistunutta Hylyt.net -sivustoa ja palkitaan Sukeltajaliiton vuoden 2015 parhaat.

Kokousmateriaalit

Urheilusukeltajat ry 60 vuotta

Urheilusukeltajat ry juhlii 60 vuotista taivaltaan 09.04.2016 klo 16.00. Kaikki sukeltajat ja sukellushenkiset ovat tervetulleita juhlimaan kanssamme. Juhlapaikkana toimii Ravintola Bank, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki.

Ohjelma:

klo 16.00 Tervetuliaissanat ja maljan nosto
Puheenjohtajan avaussanat:
Onnea 60-vuotias Urheilusukeltajat ry
Liiton tervehdys

klo 16.15 John Nurminen säätiö
Annamari Arrakoski-Engardt:
Kulttuuriperintö hyvin voivassa Itämeressä

klo 16.45 Subzone
Immi Wallin: Pohjoisen Itämeren hylyt

klo 17.15 Urheilusukeltajat ry
Antti Saarnio: Laitesukelluksen alkutaival Suomessa

klo 18.00 Illallinen

klo 20.00–24.00 Illanviettoa DJ

Illalliskortti 68 €/hlö ja 35 €/hlö (alle 18-vuotias). Hinta sisältää, menun, aperitiivin, kaksi kaatoa viiniä illallisen aikana, kahvin sekä eteispalvelumaksun. Illalismenu nähtävissä seuran verkkosivuilla.

Ilmoittautumiset 15.03. mennessä www.urheilusukeltajat.fi

Pukukoodi: juhlapuku / tumma puku