Uutiset

Julkaistu 16.1.2024

Sukeltajaliiton hallitus tiedottaa

Sukeltajaliiton uusi hallitus aloitti toimintakautensa 13.1. kokouksella puheenjohtajansa Harri Niemisen johdolla. Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajiksi Marko Niinistön ja Jutta Lindin. Hallitus vahvisti valiokuntien kokoonpanot ja liittokouluttajanimitykset vuodelle 2024. Urheiluvaliokunnan alla toimivat räpyläuinnin, sukelluskalastuksen, uppopallon ja vapaasukelluksen lajiryhmät. Päivitetyt tiedot löytyvät verkkosivuilta.

Liiton matkustusohje vuodelle 2024 vahvistettiin.

Painopisteinä seurojen kasvun edistäminen, seurojen pitovoiman kasvattaminen ja seurojen toimintaedellytysten parantaminen vaikuttamalla

Tulemme keskittymään tänä vuonna edellä mainittuihin painopisteisiin. Liitto mahdollistaa jäsenseuroillemme monia asioita. Mainittakoon niistä kattava koulutusjärjestelmä ja kortitukset, ohjaaja- ja kouluttajakoulutukset, monipuolinen toiminta sukelluksen eri osa-alueilla, vakuutukset ja edunvalvonta. Liitolta on saatavissa tukea seuratoiminnan pyörittämiseen; seurakehittäjämme ovat seurojen käytettävissä. Liitolla on markkinointimateriaaleja, joita seurat voivat käyttää. Some-mainontaa voidaan tehdä samanaikaisesti liitto- ja seuratasolla tehostaen vaikutusta. 

Toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, ja meidän tulee käydä jatkuvaa vuoropuhelua siitä, miten parhaiten voimme edistää tavoitteiden toteutumista. Käytännön toimintaa sukellusharrastusmahdollisuuksien luomisessa, harrastajien kouluttamisessa ja juurruttamisessa seuratoimintaan tekevät seurat. Jotta tämä hyvä käytännön toiminta ja harrastuksemme olisi näkyvillä, on viestinnällä monessakin suhteessa suuri merkitys.

14.2. järjestettävän puheenjohtajaillan teemana onkin viestintä, ja etätapahtumaan ovat tervetulleita myös seuraviestijät ja muut seuroissa viestintää hoitavat henkilöt. Tavoitteenamme on vakiinnuttaa seuraviestijöistä verkosto, jonka avulla voidaan lisätä sukelluksen näkyvyyttä seurojen omaksi ja koko sukeltajayhteisön yhteiseksi hyödyksi.

Sukellusmessut Lahdessa – olemme mukana

Lauantaina 23.3. Lahdessa järjestettävillä sukellusmessuilla on esillä hyvä joukko sukellusalan yrityksiä ja muita toimijoita. Seuroistamme Lahden Urheilusukeltajat, Sukellussuunnistajat ja Hämeenlinnan Sukeltajat ovat paikalla kertomassa sukelluksesta ja alueen harrastusmahdollisuuksista. Tule Lahteen viettämään mukava messupäivä, tutustumaan tuotteisiin ja tapaamaan tuttuja. 

Liiton hankeavustus

Hankeavustuksen hakuaika päättyi vuoden vaihteessa ja saimme vain yhden hakemuksen. Hallitus päätti myöntää Riihimäen Urheilusukeltajat ry:lle 1000 euroa Iso-Melkuttimen sukelluspaikan tien kunnostamiseen. Tien kunnostus on suunniteltu toteutettavaksi huhti-toukokuun aikana. Hankeavustuksen saajan tulee viestiä hankkeen etenemisestä liiton kanavilla. 

Vuoden parhaat

Vuoden parhaita 2023 ehtii vielä ehdottaa sähköisellä lomakkeella 31.1. asti. Palkinnot jaetaan liiton kevätkokouksessa.

Liiton kevätkokous

Sukeltajaliiton kevätkokous pidetään 6.4. Salossa. Kokousta isännöi 50-vuotisjuhlaansa viettävä Simppu ry, ja seura toivottaa kokousvieraat tervetulleeksi juhlaan. Tarkemmat tiedot päivitetään tapahtumakalenteriin järjestelyjen edetessä. 

Myös jäsenet voivat esittää asioita liiton kokouksissa käsiteltäviksi. Ehdotukset vuosikokouksessa käsiteltäviksi asioiksi on toimitettava liiton hallitukselle niin, että ne voidaan käsitellä hallituksen kokouksessa, joka on aikaisemmin kuin kolme viikkoa ennen vuosikokousta (toimintasääntö §9).

Hallituksen suunnitellut kokouspäivät vuonna 2024 ovat: to 15.2., ke 13.3., to 30.5., la 7.9., to 3.10. ja la 14.12.

 

Hallitus toivottaa Sukeltajaliiton jäsenille oikein hyvää alkanutta vuotta!

 

Puheenjohtaja Harri Nieminen, harri.nieminen at sukeltaja.fi

Toiminnanjohtaja Sari Nuotio, sari.nuotio at sukeltaja.fi

 


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita