Uutiset

Julkaistu 5.9.2023

Sukeltajaliiton hallitus tiedottaa

Sukeltajaliiton hallitus kokoontui 2.9. Helsingissä, osa osallistui etäyhteydellä. Ennen hallituksen kokousta järjestettiin ensi vuoden toimintaa koskeva suunnittelukokous yhdessä valiokuntien edustajien ja toimiston henkilökunnan kanssa. Tilaisuudessa jaettiin Irene Savolaiselle Alfred Kordelinin Säätiön myöntämä lasten ja nuorten valmentamisen 2000 euron tunnustuspalkinto.

Lue lisää palkitsemisesta

Liiton syyskokous Tampereella 7.10.

Liiton hallitus valmisteli syyskokousasioita. Toivomme kokoukseen runsasta osanottoa paikan päällä. Kokous järjestetään hybridikokouksena eli siihen on myös etäosallistumismahdollisuus. Sujuvien järjestelyjen turvaamiseksi kokoukseen tulee ilmoittautua etukäteen. Kokouskutsu ilmoittautumisohjeineen tullaan julkaisemaan liiton kotisivuilla uutisissa tämän viikon kuluessa.

Ennen varsinaista kokousta järjestetään viestintäasioihin keskittyvä työpaja, johon voi osallistua ainoastaan paikan päällä. Työpajassa kuulisimme mieluusti, millaisia viestinnän tarpeita ja toiveita seuroilla on, missä liitto voi olla tukena. Tavoitteena on myös, että jokaisessa seurassa on viestintävastaava. Vastaavista muodostetaan verkosto, jolla on säännöllistä yhteydenpitoa, ja heille voidaan järjestää myös viestinnän koulutusta verkoston toiveiden mukaan.

Ehdolle hallitusvaaliin

Liiton syyskokouksessa käydään hallitusvaali. Viisi hallituksen jäsentä on erovuorossa. Mikäli hallitustyöskentely kiinnostaa, ole mielellään yhteydessä ehdollepanotoimikuntaan tai voit täyttää suoraan lomakkeen ehdolle asettumista varten liiton kotisivuilla. Tehtäviin valituilla on erinomainen mahdollisuus verkostoitua, ja heillä on keskeinen rooli sukelluslajimme eri osa-alueiden kehittämisessä. Tällä hetkellä tiedossa olevat ehdokkaat esittäytyvät Liiton kotisivuilla.

Lue lisää ehdolle asettumisesta

Seurojen puheenjohtajat taas koolle

Liiton puheenjohtaja Harri Nieminen kutsuu taas seurojen puheenjohtajat koolle. Seuraava puheenjohtajailta järjestetään ke 20.9. klo 19.00−21.00 Teamsin välityksellä. Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Aiheina on mm. seuran talous ja erilaiset avustukset, Tähtiseura-polku sekä Suomen Meriarkeologisen seuran tietoisku. Ilmoittaudu täällä
Kutsu ja osallistumislinkki tullaan lähettämään puheenjohtajille sähköpostitse. Toki tilaisuuteen ovat tervetulleita osallistumaan myös mm. varapuheenjohtajat tai muu seuran hallinnon edustaja.

Ilmoittaudu puheenjohtajailtaan

Liiton hankeavustusta jatketaan myös ensi vuonna

Liiton hallitus päätti hankeavustuksen jatkamisesta myös ensi vuonna. Liitto julkistaa hakuun vuodelle 2024 avustuksen, jota Liiton jäsenyhteisöt voivat hakea sellaisiin hankkeisiin, jotka palvelevat laajempaa sukellusyhteisöä kuin omaa seuraa. Hakuaika aikaistuu: haku päättyy vuoden 2023 lopussa, ja päätös saajasta tai saajista tehdään jo hallituksen tammikuun kokouksessa.

Avustuksen suuruus on 1000 euroa, ja se voidaan hallituksen päätöksellä jakaa myös useamman hankkeen kesken. Avustus saadaan käyttöön osoittamalla hankkeen todelliset kulut sen valmistumisen jälkeen. Talkootyötä itsessään ei voi laskea hankkeen kuluksi, mutta syntyneet kustannukset esimerkiksi hankituista tarvikkeista tai materiaaleista kyllä.

Vuonna 2022 hankeavustusta myönnettiin Urheilusukeltajat ry:lle hylkyjen poijutukseen ja Riihimäen Urheilusukeltajat ry:lle Iso-Melkuttimen sukelluspaikan portaiden ja sukellusvarusteiden pukeutumistasanteen kunnostus- ja muutostöihin. Vuonna 2023 hankeavustus myönnettiin Lakeuden Sukeltajat ry:lle Kaatialan sukelluspaikan tien ja parkkipaikan kunnostamiseen

DAN Europe jatkaa vakuutuskumppaninamme, sukeltajavakuutuksesta syyskampanja

Sukeltajaliitto jatkaa yhteistyötä DAN Europen kanssa myös ensi vuonna. Tarjoamamme jäsenvakuutus ja kilpailulisenssit tulevat heidän kauttaan. Haluamme kiinnittää jäsenten huomiota vakuutusturvaan, ja tarjoamme nyt syyskaudella vakuutuksen ottaville sukeltajavakuutuksen edulliseen kampanjahintaan 43 euroa. Vakuutus on voimassa vuoden loppuun.

Osta vakuutus kampanjahintaan

Syksyn kampanjat

#BeActive - Euroopan urheiluviikko 23.-30.9.

Euroopan urheiluviikko (European week of Sport EWoS) on Euroopan komission aloite urheilun ja liikunnan edistämiseksi kaikkialla Euroopassa. Sen tavoite on innostaa eurooppalaisia olemaan #BeActive säännöllisesti ja liikkumaan omassa arjessaan enemmän. Teemaviikko on seuroille erinomainen tilaisuus tehdä omaa toimintaansa näkyväksi ja kutsua uusia jäseniä mukaan.

Viikon jokaisella päivällä on oma teemansa, joista sukellukseen sopivat mm. Kiitä valmentajaa -päivä ma 25.9. ja Seurapaitapäivä ti 26.9. Vapaaehtoisia voi kiittää esim. hakemalla heille Sukeltajaliiton ansiomerkin tai muun huomionosoituksen. Lisäksi Ke 27.9. kannustamme kaikkia pohtimaan nuorten urheilijoiden mielen hyvinvointia sekä sitä, miten valmentaja voisi siihen vaikuttaa. Ole mukana urheiluviikolla omalle seurallesi sopivalla tavalla, täältä löydät lisää aiheesta ja miten osallistua.

Diversnight

Marraskuussa vietetään tuttuun tapaan Diversnightia. 4.11. klo 20.23 sukelletaan yhtä aikaa eri puolla maailmaa. Ilmoita oma sukellustapahtumasi diversnight.com-sivustolle, kun rekisteröinti avautuu.

 

Hallituksen seuraava kokous on torstaina 28.9. ja tämän vuoden viimeisin suunniteltu kokous lauantaina 9.12.

Puheenjohtaja Harri Nieminen, harri.nieminen at sukeltaja.fi
Toiminnanjohtaja Sari Nuotio, sari.nuotio at sukeltaja.fi


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita