Uutiset

Julkaistu 24.2.2023

Sukeltajaliiton hallitus tiedottaa

Sukeltajaliiton hallitus piti vuoden toisen kokouksensa 23.2. Teams-kokouksena.

Kevätkokous Helsingissä 1.4.

Hallitus valmisteli kevätkokoukseen liittyviä asioista. Kokous järjestetään 1.4. Helsingin Pitäjänmäellä, Sporttitalossa. Kokous on hydridikokous, joten sujuvien järjestelyjen varmistamiseksi hallitus edellyttää, että viralliset kokousedustajat ilmoittautuvat kokoukseen kokouskutsun mukaisesti. Kokouskutsu julkaistaan Liiton kotisivuilla ensi viikolla.

Hallitus teki päätökset Vuoden 2022 parhaiden valinnoista, ja palkinnot jaetaan kevätkokouksen alussa. Kevätkokouksessa päätetään Liiton sääntömuutoksesta. Yhdistyslakia on uusittu, ja Liiton sääntöihin on tarkoitus tehdä pieniä muutoksia.  

Ehdollepanotoimikunta

Kevätkokouksessa tullaan tekemään päätös ehdollepanotoimikunnan asettamisesta. Mikäli sinulla on kiinnostusta toimia ehdollepanotoimikunnassa tai tiedät tehtävästä kiinnostuneen henkilön, ole yhteydessä allekirjoittaneisiin.

Ehdollepanotoimikunnan tehtävistä ja kokoonpanosta on kuvattuna Liiton toimintasäännössä §11 seuraavasti: Ehdollepanotoimikunnan tehtävänä on etsiä kyvykkäitä ehdokkaita Liiton hallitukseen ja Liiton puheenjohtajaksi. Hallitukseen pyritään asettamaan ehdolle henkilöitä, jotka edustavat jäsenistöä tasapuolisesti sukupuolijakaumaltaan ja alueellisesti sekä muulta taustaltaan. Toimikuntaan valitaan puheenjohtaja ja kolmesta viiteen jäsentä.

Nykyisistä hallituksen jäsenistä viisi on erovuorossa.

Hankeavustus Kaatialan sukelluspaikan olosuhteiden kunnostamiseen

Hallitus teki päätöksen hankeavustuksen myöntämisestä. Hakuaika päättyi tammikuun lopussa ja hakemuksia tuli tällä kertaa ainoastaan yksi. 

Hallitus päätti myöntää hankeavustuksena Lakeuden Sukeltajat ry:lle Kaatialan sukelluspaikan tien ja parkkipaikan kunnostamiseen hakemuksen mukaisesti 500 euroa. 

Hakijan tulee esittää yhteenveto hankkeen toteutuksesta ja syntyneistä kustannuksista sekä viestiä hankkeen toteuttamisesta hankkeen aikana Liiton kanavilla. Avustus maksetaan hankkeen valmistuttua hakijan tilille.

Puheenjohtaja-ilta 21.3.

Viime vuoden syyskuussa järjestettiin viimeksi Teamsillä puheenjohtaja-ilta. Mukana oli tuolloin 18 henkilöä ja puheenjohtaja-illoille toivottiin jatkoa. Tällaisilla osallistavilla tilaisuuksilla pyritään lisäämään parempaa tiedonkulkua Liiton ja seurojen välillä, edistämään seurojen välistä yhteistyötä ja tarjoamaan vertaistukea.

Seuraava puheenjohtaja-ilta järjestetään 21.3. klo 19−21.

Liiton toiminnan painopisteenä vuodelle 2023 on hyvinvoivat seurat. Illan aikana keskustellaan, mitä seurojen hyvinvointi tarkoittaa ja mitä se vaatii. Keskustelemme myös siitä, millaisia käytännön toimia meidän tulisi laittaa liikkeelle seurojen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Osallistujat voivat puheenjohtajailtaan ilmoittautuessaan esittää toiveita aiheiksi, ja niitä voidaan nostaa teemoiksi tässä tai tulevissa puheenjohtajailloissa. Tervetuloa mukaan!

Vuoden 2024 kevätkokous Salossa

Sukellusseura Simppu ry täyttää ensi vuonna 50 vuotta, ja seura tulee toimimaan Sukeltajaliiton kevätkokouksen isäntänä juhliensa yhteydessä 6.4.2024 Salossa.

Kevätkokoukseen osallistuvat seurojen edustajat toivotetaan tervetulleiksi mukaan juhlimaan 50-vuotista Sukellusseura Simppua. 

Race Club Sveitsi ry Liiton jäseneksi

Hallitus hyväksyi Race Club Sveitsi ry:n jäsenhakemuksen. Race Club Sveitsi ry on uintiseura, jonka on tarkoitus ottaa myös räpyläuinti mukaan seuran ohjelmaan. Tervetuloa mukaan Sukeltajaliiton toimintaan!

 

Hallituksen seuraava kokous on torstaina 9.3., ja muut suunnitellut kokouspäivät vuonna 2023 ovat: to 23.3., to 1.6., la 2.9., to 28.9. la 9.12.

Puheenjohtaja Harri Nieminen, harri.nieminen at sukeltaja.fi

Toiminnanjohtaja Sari Nuotio, sari.nuotio at sukeltaja.fi


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita