Uutiset

Julkaistu 9.12.2021

Sukelluskuvauksen SM-kilpailun 2021 tulokset

Vuotuiseen Sukelluskuvauksen SM-kilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä sata kuvaa ja videota 15 kuvaajalta. Nuorten sarjaan ei tullut yhtään osallistujaa.

Korona-pandemian aikana ulkomaan matkailun oltua tauolla kuvaajille ei ole kertynyt kameraan muistoja lomasukelluksilta. Tänä vuonna Ulkomaan kuvat -sarjan tilalla olikin Kuvittele!-sarja, jossa kaikki keinot mielikuvituksellisten sukelluskuvien tuottamiseen olivat sallittuja.

Vuoden sukelluskuvaksi 2021 valittiin Mika Saareilan työ ”Valoa tunnelin päässä”. Tuomaristo luonnehti kuvaa näin: Erilainen sukelluskuva, jossa erinomainen toteutus. Mahtava split-kuva vähän veden pinnan alapuolelta. Katto ja tausta valaistu hienosti. Salamat tuovat kädet näkyviin ja luovat heijastuksen pintaan, ja pohjakin näkyy. Loistava, monipuolinen valomaailma. Uutta näkökulmaa sukelluskuvaukseen.

Mies sukeltaa tunnelissa kädet ojennettuina eteen

Kilpailun tuomareina toimivat Teemu Lakka ja Pekka Tuuri, pitkän linjan sukelluskuvaajia molemmat. Teemu Lakka kuvaa pääsääntöisesti kotimaan vesissä, mutta eksyy joskus myös lämpimiin vesiin. Hänen kuvansa ovat menestyneet sukelluskuvauksen SM- ja PM-kisoissa ja saaneet hyviä sijoituksia myös MM-kisoissa.

Pekka Tuuri tunnetaan palkittuna ja intohimoisena Suomen vesien ikuistajana. Tänä vuonna hän uusi Vuoden luontokuva -kilpailussa voittonsa vuodelta 2010. 

Tuomariston mukaan kilpailun kärki oli terävä mutta kapea. Kuvaajien potentiaali näkyy, mutta kuvia ja videoita voisi työstää vielä hieman valmiimmaksi. Tuomaristo kannustaa kuvaamaan sankoin joukoin myös Suomen vesissä. Kuten voittajatyöt osoittavat, täälläkin saa otettua hienoja kuvia ja videoita, kunhan idea on oivaltava.

Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille sekä tuomaristolle! 

Tuloslista tuomariston kommenttien kera 

Kuvagalleria palkituista kuvista 

Palkitut videot löytyvät Sukeltajaliiton Youtube-kanavalta.


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita