Uutiset

Julkaistu 26.10.2021

Seuratuen hakuaika on 1.-30.11.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän seuratuen hakuaika on tänä vuonna 1.-30.11.

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. OKM:n mukaan tuettavien hankkeiden tulee toteuttaa yhtä tai useampaa seuraavista alatavoitteista:

  • lisätä lasten ja nuorten harrastajamääriä ja/tai –ryhmiä seurassa
  • mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen
  • edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia
  • hillitä harrastamisen kustannuksia ja osallistumismaksuja lasten ja nuorten liikunnassa
  • ehkäistä liikunnasta luopumista eli drop outia pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina
  • lisätä lasten ja nuorten äänen kuulumista seuratoiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä
  • tukea vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastusta
  • edistää liikunnallisen elämäntavan omaksumista ohjatun seuratoiminnan kautta
  • edistää koko perheen liikkumista (perheliikunta)
  • mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa
  • edistää maahanmuuttajalasten kotoutumista liikunnan avulla
  • edistää erityistä tukea tarvitsevien lasten osallistumista seuratoimintaan
  • vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä vapaaehtoistoimintaa, sekä lisätä osaamista
  • edistää monipuolista ja laadukasta seuratoimintaa (ml. johtaminen, hallinto)
  • kehittää innovatiivisia ja uudenlaisia toimintamalleja

Sukeltajaliiton jäsenseurat ovat lähes joka vuosi olleet tuen saajien joukossa. Huolellisesti laaditulla hakemuksella on paremmat mahdollisuudet tuen saamiseen. Sukeltajaliiton koulutuspäällikkö ja nuorisopäällikkö avustavat seuroja hakuprosessissa; kannustamme ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä mika.rautiainen at sukeltaja.fi tai heli.halava at sukeltaja.fi.

Lisätietoa ja tarkemmat hakuohjeet OKM:n sivuilla.


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita