Uutiset

Julkaistu 30.7.2018

Räpyläuinnin maailmanmestaruus Suomeen

Terhi Ikonen voitti ensimmäisenä suomalaisena maailmanmestaruuden 1500 metrin räpyläuinnissa Serbian Belgradissa 14.-23.7. järjestetyissä MM-kilpailuissa. Ikonen paransi omaa ennätystään noin 5 sekuntia, ja voittoaika 13.20,96 on uusi Suomen ja Pohjoismaiden ennätys. Voitto tuli ylivoimaisesti, sillä hopeamitalisti Ukrainan Yevheniia Olieinikova jäi lähes 7 sekunnin päähän ja pronssimitalisti Saksan Elena Poschart 19 sekunnin päähän.

Suomesta oli mukana kolmen naisen joukkue, Terhi Ikonen ja Laura Lähteenkorva Tampereen Urheilusukeltajista ja Essi Lillman Lahden Uimaseurasta, sekä joukkueen johtajana Kalevi Turkka ja valmentajana Petri Tiitola Tampereelta. Joukkueen suoritus oli varsin hyvä, sillä Suomen sijoitus mitalitaulukossa oli 9.

MM-kilpailut olivat osallistujamäärältään suurimmat tähän mennessä: mukana oli 346 kilpailijaa 40 eri maasta. Kilpailut televisioitiin suorana lähetyksenä Serbian televisiossa sekä striimattiin Olympic Channell ja Youtube-kanavien kautta.

Sukeltajaliito onnittelee maailmanmestaria ja koko joukkuetta upeasta suorituksesta!

Kaikki tulokset löytyvät kisasivuilta .


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita