Uutiset

Julkaistu 14.5.2018

Ehdolle Liiton hallitukseen

Sukeltajaliiton syyskokouksessa 20.10. valitaan jäseniä Liiton hallitukseen erovuoroisten tilalle. Tänä vuonna on vuorossa myös puheenjohtajan vaali. Liiton jäsenten jäsenineen (huom. myös yhteisöjäsenet) toivotaan miettivän keskuudestaan sopivia henkilöitä tähän tehtävään.

Näkemys Liiton toiminnasta, Liiton ja koko lajimme kehittämisestä ja koko Suomen sukelluspiirien verkottumisen osalta on hyväksi, kuten myös käsitys paikallisista tarpeista sukellustoiminnan edistämiseksi. Tärkein kriteeri, kuten sukeltamisessa ylipäänsä, on halu ja innostus tehdä yhdessä!

Hallituksen jäseniltä toivotaan aktiivista otetta ja mahdollisuutta antaa aikaansa. Hallituspaikka tarjoaa erittäin mielenkiintoisen näköalapaikan lajiimme. Tehtäviin valituilla on erinomainen mahdollisuus verkostoitua, ja heillä on keskeinen rooli sukelluslajimme eri osa-alueiden kehittämisessä.

Sukeltajaliitto ry, hallitus vuonna 2018

Nykyisen hallituksen kokoonpano on seuraava:
• puheenjohtaja Tero Lehtonen. Erovuorossa v. 2018
• jäsenet Pentti Hartikainen, Kimmo Korja, Lauri Kivimäki ja Irmeli Tirronen. Erovuorossa v. 2018.
• jäsenet Sami Järvinen, Jorma Poikolainen, Jorma Thessler, Susan Wallenius. Jatkavat v. 2019.

Erovuorossa oleva voidaan valita uudelleen.

Hallituksen kokoonpano on puheenjohtaja ja 6–8 jäsentä. Hallituspaikka (mukaanlukien puheenjohtaja) on kaksivuotinen.

Seurojen jäsenet, seurojen hallitukset ja Liiton valiokunnat/liittokouluttajat, Yhteisöjäsenet: Onko tiedossanne henkilöitä, jotka sopivat työskentelemään Liiton hallituksessa? Ehdolle asettumiseen ei tarvita seuran virallista esitystä, vaan kuka tahansa hallitustyöskentelystä kiinnostunut voi itse asettua ehdolle vaaliin.

Ehdollepanotoimikunta on saanut tehtävän etsiä ehdokkaita Liiton hallitukseen. Toimikunta ei aseta ehdokkaita paremmuusjärjestykseen, vaan pyrkii esittämään syyskokoukselle mahdollisimman monta ehdokasta koko maan alueelta. Demokraattisen vaalituloksen varmistamiseksi tulee seurojen hallitusten olla aktiivisia ehdokkaidensa nimeämisessä.

Lisätietoja antavat Liiton kevätkokouksessa valitun ehdollepanotoimikunnan jäsenet, joihin voi ottaa yhteyttä täysin luottamuksellisesti:

Kari Savolainen (pj), Joensuu kari.savolainen@sukeltaja.fi, p. 0500 760 858
Ilona Lindström, Uusikaupunki ilona.lindstrom@sukeltaja.fi, p. 050 386 0630
Jorma Thessler, Rovaniemi jorma.thessler@sukeltaja.fi, p. 0400 690 002
Susan Wallenius, Hämeenlinna susan.wallenius@sukeltaja.fi, p. 040 739 3971

Ehdotukset tulee toimittaa sähköisesti kari.savolainen@sukeltaja.fi, sari.nuotio@sukeltaja.fi tai postitse osoitteella Sukeltajaliitto ry, Valimotie 10, 00380 Helsinki.

Ehdokkaiden hakemukset julkistetaan mahdollisimman pian niiden saavuttua Sukeltajaliiton verkkosivuilla, jotta seurojen hallitukset voivat tehdä omat päätöksensä ennen Liiton vaalikokousta.

Ehdollepanolomake löytyy täältä.

 


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita