Sve | En | Ru

Valtameret ja ilmastonmuutos -kirja tekee sukellusturistista tietoisen matkailijan

Jessica Haapkylän uusimman tietokirjan myötä lukija pääsee tälläkin kertaa merten syvyyksiin ja rannikoille monelle maailmankolkalle. Paljon nähneen sukeltajan ja merentutkijan kirjoittaman teoksen lähtökohta on ilmastonmuutos, vaikka monet muutkin merimaailman avainekosysteemien haasteet Itämereltä Tyynellemerelle käydään läpi.

Laajasta aihepiiristä ja suuresta asiapitoisuudesta huolimatta teos ei ole kuitenkaan hengästyttävä, sillä kymmenet käytännön esimerkit ovat riittävän lyhyitä ollakseen helppolukuisia. Tähän myötävaikuttavat lukuisat suorat asiantuntijarepliikit sekä kirjoittajan omien kenttäretkien sekä sukellusten kuvaukset. Ne muodostavat myös ikäänkuin Jessica Haapkylän oman, uskomattoman kokemusrikkaan minielämänkerran maailman turuilta.

Teksti on kauttaaltaan sujuvasti kirjoitettua, niin että jo vivahteikkaan sisällysluettelon herättämä halua lukea eteenpäin säilyy loppuun asti. Kirjan läpikäytyään joutuukin ihmettelemään, miten 230 sivun pakettiin on saatu niin paljon asiaa elävässä ja nopeasti omaksuttavassa muodossa.

Minerva-kustantamon syyskuussa 2022 julkaisema pienikokoinen ja helposti mukaan otettava teos avaa sukellusmatkailijan, rannikkoturistin, reppureissaajan sekä myös meribiologian opiskelijan silmät monelle sellaiselle kestävän kehityksen kysymykselle, joista maailmalle liikkuessaan on hyvä olla tietoinen.

Kirja valittiin lokakuussa Helsingin kirjamessuilla viiden parhaan kirjan joukkoon 215 kirjasta ja se sai Kanava-tietokirjapalkintoehdokkuuden.

Valtameret ja ilmastonmuutos
Jessica Haapkylä
Minerva 2022

Teksti: Erkki Siirilä


Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita