Uutiset

Julkaistu 12.12.2022

Sukelluskuvauksen PM-kilpailusta kolmoisvoitto Suomeen

Sukelluskuvauksen PM-kilpailussa 2022 Suomi on ottanut kolmoisvoiton. Kokonaiskilpailun voitti Mikko Saareila, hopealle sijoittui Mika Saareila ja pronssia vei Pekka Tuuri. Suomalaiset kuvaajat ovat aiemminkin olleet kolmen kärjessä kokonaiskilpailussa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun kaikki mitalisijat saatiin Suomeen.

Kilpailuun osallistui 405 kuvaa yhteensä 30 sukelluskuvaajalta. Ruotsalaisia osallistujia oli 13, suomalaisia 7, norjalaisia 7 ja tanskalaisia 3. Tuomareina toimivat Fredrik Blomqwist, Niklas Nilsson ja Golaleh Azad.

Sukelluskuvauksen PM-kilpailun järjestää kukin pohjoismainen sukellusliitto vuorovuosin, ja tänä vuonna sen järjesti Ruotsi. Kilpailuun voivat osallistua pohjoismaisten sukellusliittojen jäsenyyden piiriin kuuluvat sukeltajat.

Lämpimät onnittelut palkituille!

Kaikki tulokset ja parhaat kuvat löytyvät täältä


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita