Uutiset

Julkaistu 27.11.2019

Vuoden sukelluskuvassa uivat merenneidot

Sukelluskuvauksen SM-kilpailussa 2019 valittiin Vuoden sukelluskuvaksi Juhani Väihkösen kuva Mermaids, joka oli myös Kotimaa-sarjan voittaja. Tuomaristo kommentoi kuvaa näin: Suomalaisia järvenneitoja. Kuva erottui kaikista muista. Voimakas, rosoinen taidekuva. Pelkistetty mustavalkoisuus toimii hyvin. Neidot uivat harmonisessa ryhmässä painottomana lentäen.

Väihkönen keräsi kilpailussa yhteensä 7 palkintosijaa tai kunniamainintaa. Myös Tommi Pasanen keräsi yhteensä 7 sijoitusta tai kunniamainintaa sekä Mika Saareila yhteensä 5.

Kilpailuun saapui määräaikaan 1.11.2019 mennessä 135 kuvaa tai videota 22 osallistujalta, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna. Kaikkiin sarjoihin saapui vähintään kolme työtä, joten ne voitiin arvostella. Tuomareina toimivat sukelluskuvaajat Stig Gustavsson ja Pekka Tuuri. Tuomariston mukaan video- ja allassarjoissa oli hyvä taso, muuten taso vaihteli. Joka sarjassa oli jälleen kerran hienoja kuvia. Ulkomaan kuvat eivät olleet parempia kuin kotimaan kuvat. Tuomaristo toivoo, että jatkossa nähtäisiin enemmän hylkykuvia. Itämerellä on ainutlaatuinen kirjo vanhoja autenttisia hylkyjä, ja se on vahvuutemme myös kansainvälisesti. Tuokaa sitä esille. Näkyvyydet sallivat kyllä kuvaamisen, vaikka se onkin välillä vaativaa.

Sukelluskuvauksen SM-kilpailu järjestetään vuosittain, ja siihen voivat osallistua Sukeltajaliiton jäsenseurojen jäsenet sekä Liiton henkilöjäsenet. Vuonna 2020 on Sukeltajaliiton vuoro järjestää Pohjoismaiden mestaruuskilpailu, jolloin erillistä SM-kilpailua ei järjestetä, vaan Vuoden Sukelluskuva valitaan suomalaisten kuvaajien töiden joukosta.

Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistujille sekä tuomareille!

Tuloslista

Palkittuja kuvia voi katsella Kuvagalleriassa

Palkittuja videoita voi katsella Liiton Youtube-kanavalla


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita