Uutiset

Julkaistu 11.4.2019

Ensimmäinen suomenkielinen AIDA-tuomarikurssi toukokuussa

Jyväskylässä järjestetään 10.-12.5. ensimmäinen suomenkielinen vapaasukelluksen AIDA-tuomarikurssi. Tähän mennessä Suomessa on järjestetty vain yksi tuomarikurssi vuonna 2004. Kurssin pitää AIDA-tuomarikouluttaja Kimmo Lahtinen, joka on Pohjoismaiden ainoa tuomarikouluttaja.

Lahtinen toivoo kurssin lisäävän mahdollisuuksia järjestää enemmän kilpailuja ympäri Suomen.
- Nyt tuomareita löytyy lähinnä Etelä-Suomesta, ja se on rajoittanut kilpailujen järjestämistä. Jokaiseen kisaan tarvitaan kuitenkin vähintään kaksi tuomaria. Nykyisillä tuomareilla on saatu pidettyä vuosittain yleensä yksi syvyyskisa ja yksi allaskisa. Isompi tuomariporukka pystyisi järjestämään useammalla paikkakunnalla pienimuotoisia kisoja vaikka arki-iltaisin. Jos mielii pärjätä lajissa kansainvälisesti, pitää hankkia kilpailukokemusta, Lahtinen sanoo. 

Jyväskylän tuomarikurssi on E-tason kurssi, jolta tuomariura käynnistyy. Se antaa valmiudet toimia kansainvälisenä kilpailutuomarina AIDAn vapaasukelluskisoissa ympäri maailman. Pääsyvaatimuksena on 18 vuoden ikä ja se, että on ollut mukana vapaasukelluskilpailuissa yhden kerran joko kilpailijana, turvasukeltajana, järjestäjäorganisaatiossa tai auttamassa järjestäjäorganisaatiota. 

Kurssilla on vielä muutama paikka vapaana, lisätiedot ja ilmoittautuminen.


Kaikki uutiset »

Mitä on laitesukelluskokeilu?

Katso lisää videoita