Kirjaudu jäsensivustolle:

  

Salattu kirjautuminen  Unohditko tunnuksesi?

Koulutus

Suurin osa maapallosta on veden peitossa. Kun hallitsee sukeltamisen taidon, pääsee tutustumaan tähän outoon uuteen maailman, ja sitä kansoittaviin eläimiin ja kasveihin. Vedenalainen rauha ja hiljaisuus houkuttelee monia, toisaalta veden alta löytyvät seikkailunhaluisille viimeiset mahdollisuudet aitoihin löytöretkeilijän elämyksiin.

Sukeltaminen on käytännön taito. Erilainen kirjallinen materiaali, videot jne. tukevat sukelluskurssilla saatavaa opetusta, mutta käytännön sukellustaidot voi saavuttaa vain asiantuntevan kouluttajan ohjauksessa.

Hyvä sukeltaja oppii jatkuvasti uutta. Ihminen luotiin alun perin maalla eläväksi ilmaa hengittäväksi nisäkkääksi. Mennessään ehdoin tahdoin veden alle hän ottaa vastuun omista tekemisistään. Kaikki turvallinen sukeltaminen edellyttää asianmukaista koulutusta, riittävää harjoittelua ja omien rajojen tuntemista ja kunnioittamista. Perehtymällä lajiin pätevän sukelluskouluttajan opastuksella ja osallistumalla sukelluskursseille on mahdollista saavuttaa turvalliseen sukeltamiseen tarvittavat tiedot ja taidot.

Vieraassa ympäristössä on niin paljon opittavaa, että sitä ei mitenkään voi sisäistää hetkessä. Siksi sukeltamaan oppiminen onkin jatkuva prosessi: ohjattu sukelluskokeilu mahdollistaa turvallisen ensikontaktin lajiin kouluttajan suorassa valvonnassa, peruskurssilla saavutetaan perusvalmiudet veden alla toimimiseen, erilaiset jatkokoulutukset tarjoavat mahdollisuuden saada ohjattua lisäharjoitusta, palautetta ja lisäoppia kouluttajan johdolla, perehdyttävät sukelluksen eri osa-alueisiin ja antavat mahdollisuuden omien äärirajojen turvalliseen ja harkittuun kasvattamiseen.

Näillä koulutussivuilla tehdään yleiskatsaus Sukeltajaliiton ja sen jäsenseurojen tarjoamaan sukelluskoulutukseen. Tiedot tulevista kursseista löytyvät etusivun tapahtumakalenterista.

Suomalaisten sukellusseurojen järjestämä koulutus perustuu Sukeltajaliiton julkaisemiin koulutus- ja turvaohjeisiin sekä eettisiin sääntöihin. Seurat käyttävät Liiton hyväksymää tai julkaisemaa koulutusmateriaalia, ja seurojen kouluttajat ovat saaneet oppinsa Liiton järjestämässä kouluttajakoulutuksessa.

Harrastussukelluksen piirissä toimii useita eri kansainvälisiä katto-organisaatioita, joista osa on keskittynyt koulutukseen, osa sukelluksen muihin osa-alueisiin. Sukeltajaliiton snorkkeli- ja laitesukelluksen koulutusjärjestelmä täyttää tällä hetkellä CMAS:n ja NAUI:n standardit, joten seurojen järjestämät kurssit hyväksytysti läpäisseet sukeltajat voivat saada näiden organisaatioiden kansainvälisen sukeltajakortin.